Chili farmari

Keväällä chilin siementä istuttaessani
en olisi voinut kuvitella, että
minulla kesällä olisi melkein
kuin pieni chilifarmi. En ole oikein
koskaa onnistunut siemenestä kasvattamalla mitään. 
Olen kokeillut mm.
paprikaa ja tomaattia.

Mutta nyt chilien päästyä kukkimisvaiheeseen
voin todeta, että JES!!! minäkin saan jotkut hyötykasvit
kasvamaan siemenestä ja
pysymään hengissä ja EHKÄ tuottamaan satoa.
Toivottavasti tämä tuuletus ei ole ennenaikaista.
Mutta täytyy sanoa, että terassimme uusi lasitettu parveke
on ehkä ollut yksi suuri syy chilien hyvään oloon.
Siellä ne ovat suojassa tuulelta ja sateilta, saavat tarpeeksi aurinkoa mutta tuuletus 
kuitenkin pelaa joten ne eivät aivan läkähdy.
Toki kastelu ja lannoitus ovat myös
suuria tekijöitä.

Jossain vaiheessa alkukesästä kyllä ajattelin,
että tokkopa nämä kukkia tekevät kun vain olovanansa
pituutta kasvavat, mutta niin suoritin sitte operaation
"latvat poikki" ja sitten alkasi tapahtua. Ei aikaakaan
kun ne pääsivät vauhtiin ja nyt jo kukkaa pukkaa.




Kukkia on tullut näiden otosten jälkee
ja nyt vain odottelemaan itse chilien
kasvamista.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keittiön uusi saareke

Tuoksuköynnös

Lasitettu terassi