Prahassa liikkuminen

Vanhankaupungin aukio on Prahan tapahtumapaikka. Siellä on ihmisiä, tapahtumia, markkinoita ravintoloita, kuppiloita, kauppoja jne. Tälläkertaa aiomme mennä katsomaan kaiken muun ohella pääsiäismarkkinoita jotka vetää kuulemma vertoja Keski-Euroopan hienoille markkinoille. Myös muualla päin Prahaa on näitä pääsiäismarkkinoita, joita olisi kiva käydä katsomassa tämän lyhyen ajan puitteissa. Onneksi liikkuminen julkisilla liikennevälineillä kuten metrolla on helppoa, kätevää ja edullista Prahassa. Muutaman päivän reissua varten ostamme kolmen päivän lipun julkisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsemme tällä yhdellä hankkimallamme lipulla liikkumaan kaikissa julkisissa eli metroissa, linja-autoissa ja ratikoissa. Ei tarvitse aina muistaa leimata korttia tai ostaa uutta, sen kun porhaltaa vain paikasta toiseen.
Olemme mieheni kanssa varautuneet uusilla kengillä myös apostolin kyytiin. Kävellen liikkujan ja teitä ylittävän kannaattaa kuitenkin olla silmä tarkkana ja jalat valmiudessa juoksuun Prahassa likkuessaan. Luin matkaopuksesta ja olen myös todennut asian käytännössä viime kerralla, että autoilijat eivät sitten välttämättä piittaa suojatien merkeistä. Joten olkaahan varuillanne Prahassa teitä ylittäessänne.











Tälläistä tälläkertaa.Eikä tämä jää vielä tähänkään vaan seuraavalla kertaa
tulee postaus Prahan kattojen yllä.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Terveisin Marjut

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keittiön uusi saareke

Tuoksuköynnös

Lasitettu terassi