Kevätkylvöt

 


Karhu on herännyt talviunilta 🐻 

Täällä ollaan päästy kevätkylvöjen äärelle ja sehän antaa potkua auringon lisäksi tähän kevääseen. 


Valmisteluja olen tehnyt viime viikosta asti ja nyt sitten kuun mukaan aloin tuumasta toimeen.


Kotilieden sivuilta löysin (ainakin itselleni) uuden vinkin kasvatella ruohoa pääsiäiseksi tai ihan muuten vain esimerkiksi kevätasetelmiin. Niinpä laitoin niitäkin kasvamaan.


Viime vuonna kasvattelin ensimmäiset petuniani siemenistä. Syksyllä keräsin siemeniä talteen ja niinpä päätin koittaa onnistunko niistä kasvattamaan täksi kesäksi petuniani.


Samettikukan siemeniä laitoin myös kasvamaan ja onhan näistä nyt tullut jo vakio kesäkukkia.


Uusi tuttavuus esikasvatettujen listalla on tämä tähkäkeijunkukka. Saas nähdä saanko näitä ihailla kesällä. Mukava jännittää aina uusien kukkien kanssa kuinka käy.


Laventelia puutarhastani löytyykin jo, mutta se on väriltään liilaa. Nyt kokeilen kasvattaa valkoista laventelia sen rinnalle.


Moneymaker tomaattia olen kylvänyt ennenkin ja nyt jälleen laitoin niitä esikasvatukseen. Toivottavasti näistä nyt tulee jotain, kun en osaa sanoa kuinka vanhoja nämä siemenet ovat. 

Tomaattien kanssa on pakannut käydä joka vuosi niin, että taimia on tullut esikasvatettua liikaa. Nyt olen päättänyt, että vaikka niitä nyt tulisi enemmän kuin tarpeeksi niin kaikkia en loppuun kasvattele itse vaan jaan sitten niitä pois.

Päätin kokeilla myös kaupan suippopaprikasta ottaa siemeniä ja kylvin sitten niitäkin kokeeksi. Saas nähdä kuinka käy.



Kevään ihanat narsissit... NIIN ihania 💛💛💛


Aurinkoista keväänjatkoa Sinulle 

toivoo Marjut










Kommentit

Suositut tekstit