Uusi alku

Maalaismaisemista jälleen päivää. Minusta ainakin tuntuu, että on iäisyys kun olen ehtinyt tänne kunnon postausta väsäämään. Asia on ollut kovasti takaraivossa, mutta aikani ei ole millään riittänyt. Täällä ollaan oltu sellaisten asioiden äärellä heti näin alkuvuodesta, että mietinkin mistä itsensä loppuvuodesta löytää. Äkkipikainen sekä ailahtelevainen luonteeni pompsahtelee silloin tällöin esiin elämän suurissakin ratkaisuissa ja joskus jopa itse en pysy vauhdissa mukana.
Nämä asiat mitä olemme täällä nyt miettineet toki ovat kyteneet mielessämme monine eri versioinen ja uudesta asiasta ei sinänsä ole kyse. Kuitenkin elämän isot ratkaisut joita jokaisen kuitenkin varmaan on jossain elämän vaiheessa tehtävä vievät loppuun saattaessa oman aikansa. Jopa niiden positiivistenkin sulattelussa menee tovi, koska kolikolla on usein toinenkin puoli. Ainakin tässä asiassa sieltä toiselta puolelta löytyy se pieni luopumisen tuska.
Kyse on tällähetkellä muutosta pois näistä maalaismaisemista toisaalle. Meille on tarjoutunut upea ja ainutkertainen tilaisuus suunnitella oman talon rakentamista joenrantatontille kauniisiin maalaismaisemiin. Asia on vielä ihan alkuvaiheessa ja olen jarrutellut suurempia hehkutuksia karman lakeihin vedoten.. "se jolla onni on se onnen kätkeköön" ja tätä rataa.. Mutta päätinpä uhata tätä lakia ja kertoa teille asiasta koska uuden alun edessä voi vanhoja uskomuksia samalla muuttaa ja suunnata asiat positiivisesti sanomalla vaikka että "jaettu ilo on kaksinkertainen". Olenkin miettinyt tämän muuttoasian niin, että tästä lähtee käyntiin aivan uusi vaihe elämässäni ja toivon totisesti että se on sellainen josta haaveilen.


Unelmiin painautuneen jään katsomaan mitä
tässä elämässä seuraavaksi oikein tapahuu.
Elämä on siitä ihanan ihmeellinen asia,
että se voi tarjota sellaistakin
mistä on voinut vain 
haaveilla.

-Marjut-

Kommentit

jaana janatuinen sanoi…
Kuulostaa hyvältä. Joenrantatontti, ahh varmaan kaunis paikka rakentaa ja asua.
Ja tokihan uusi on aina uusi, jonka voi suunnitella ihan itselleen sopivaksi.

Siinäpä sitä miettimistä.Iso projekti, se talon rakentaminen on :-)
Ihanat on totta tosiaan jokimaisemat ja se koko kylän maalaisidylli. Kyllä se luonto vain ihmisen lumoaa 😊 Urakkaa on taas kova mutta olen päättänyt että tälläkertaa minä teen sen minkä jaksan enkä yhtään ylimääräistä. Oikeastaan työn määrä ei pelota kun menee päivä ja askel kerrallaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keittiön uusi saareke

Tuoksuköynnös

Lasitettu terassi