Näin loihdit uniikin asetelmalaatikon

Joulunaika on sellaista asetelmien kulta-aikaa. Asetelmia on mukava tehdä itse, antaa sekä saada lahjaksi. Joskus voi muodostua ongelmaksi minkälaiseen astiaan tai laatikkoon asetelman tekisi. Tässä yksi esimerkki millaisen asetelmalaatikon voi loihtia kotikonstein.


Tarvikkeet:

2 kpl hevosenkenkiä
n. 120 cm lautaa (riippun asetelmalaatikon koosta)
sirkkeli tai saha
porakone
ruuveja
kaasutoho

Ensimmäiseksi tarvitset lautaa. Periaatteessa kaikki laudat käy mikä vain itseä miellyttää. Itse käytin jämälautoja mitä rakentamisesta oli jäänyt yli.  

Sen jälkeen mietit minkä kokoisen asetelmalaatikon haluat tehdä.

Tälläiset mitat ovat minun asetelmalaatikollani:

 sivupalat  30 cm
pohja 30 cm
päädyt 13,7 cm
laudan leveys 10 cm

Mitattuasi ja sahattuasi palat ruuvaile laatikko kasaan.

Asetelmalaatikko ruuvattu kokoon.

Kun laatikko on koossa aloitetaan jännittävin osuus nimittäin kaasutoholla polttaminen. Liekitetään laatikkoon haluttu tummuusaste.

Asetelmalaatikon liekittämistä.

Laatikon jäähdyttyä liekittämisen jälkeen kiinnitetään hevosenkengät päihin. Hevosenkenkiä saa mm. maatalouskaupoista, jos itsellä ei ole ennestään niitä.
Hevosenkengät kiinnitetään niin, että laatikko nouseen ilmaan n. 2cm.

Sitten työ onkin valmis.


Vanhoja hevosenkenkiä voi löytää roskalavoilta, metallinkeräys pisteiltä, kirppiksiltä, rompetoreilta tai ihan hevostalleilta kyselemällä. 

Kauden kauniit kukat sopivat kaunistamaan uniikkia asetelmalaatikkoa hienosti.

Vink Vink! Ennen asetelmien tekoa mieti vähän tarvitseeko asetelmalaatikko reijät pohjaan jos se on ulkona. Jos taas istutat esimerkiksi sisälle hyasintti-istutuksen niin laatikon voi vuorata sisältä muovilla niin kasteltaessa ei vesi valu pöydälle.

Uniikki lahja, uniikille saajalle 💝



Työn iloa uniikin asetelmalaatikon teossa sekä 
mukavia hetkiä itse asetelmien pakerruksen parissa.

Terveisin Marjut

Kommentit

Kruunuvuokko sanoi…
Todella kaunis laatikko ja kiva syysasetelma.
Marjut M sanoi…
Kiitoksia 😊 Ajattelin tehdä näitä joulumarkkinoille myyntiin. Toivottavasti menevät kaupan.

Suositut tekstit