Uni ja ASMR

Taannoin kerroinkin teille ASMR jutuista. Nyt olen sitten jäänyt koukkuun niihin ja joka ilta on pakko saada niitä videoita kuunnella. Olen tuntenut, että ne äänet vaientaa alati laukkaavat ajatukseni, jotka eivät ole oikein tahtoneet unen antaa saapua. Jotenkin tuntuu myös, että olen saanut unta myös paremmin uudelleen yöllä herätessäni. Unen laatu on ollut myös tottakai näiden muutosten vuoksi parempaa. Mieli on virkeämpi, kun osaa yötä ei ole tarvinnut taistella itseään uneen.

Pantakuullokkeet eli Sleepphones

Aluksi huomasin kuitenkin sen ongelman, että omat kuullokkeeni olivat aivan liian isot. Tykkään nukkua kyljelläni ja niillä ei ollut mahdollisuutta tehdä niin kuunnellessani ASMR videoita. ASMR Suomi sivustolta löysin kuitenkin infoa ja suosituksia näistäkin asioista. Siellä suositeltiin pantakuullokkeita eli Sleepphonesia, joilla pystyy kuuntelemaan videoita sängyllä maatessa. Valittavana oli johdollinen versio ja johdoton.
Olen taistellut paremman unen puolesta jo niin pitkään, että päätin kokeilla tätäkin. Joten valitsin edullisemmat eli johdolliset kuullokkeet, koska en halunnut maksaa maltaita, jos itse koen nämä jollain lailla sopimattomaksi itselleni.

Pantakuullokkeiden eri käyttötarkoitukset

Pantakuullokkeita voi pitää samalla myös silmäsuojina. Mikä on mukavaa esim. matkoilla, jos nukut lentokoneessa tai liian kirkkaassa huoneessa, jossa ei ole kunnon pimennysverhoja. Mietin myös mukavia pyöräilyreissuja ja samalla korvani olisivat lämpöiset pienen viiman sattuessa. Kivat nämä olisi myös puutarhatöitä tehdessä. Hienoa on myös se, että kuullokkeet saa pois pannan sisältä ja pannan voi pestä. Myös nämä ajatukset saivat tilauksen tekoon vauhtia.

Googlettelin edullisimpia paikkoja mistä tilata nämä ja Coolstaffista sain ne edullisimmin joten tilaus lähti sinne.


Sinä, joka luet tästä asiasta ensikertaa niin tästä linkistä pääset lukemaan ASMR:stä lisää aiemmasta postauksestani.

Kaikki tämä perustuu omaan kokemukseeni, joten tämä ei ole maksettua mainontaa yllä olevien tahojen kanssa.

Lopuksi vielä vinkki ilman puhetta olevaan ASMR kanavaan:

ASMR Bakery

Nämä puhumattomat ovat tällä hetkellä omassa suosiossani. Ei tarvitse niin alkaa analysoimaan niitä kuiskauksia vaan saa kuunnella ääniä. Juuri viime yönä olin nukahtanut kuulokkeet päässä ja kolmen tunnin päästä heräsin, kun video oli jo loppu. Kääräisin kuullokkeet yöpöydälle ja jatkoin unia.

Kauniita unia kaikille

Terveisin Marjut


Kommentit

Suositut tekstit