Mikä ihmeen ASMR?

Taas on mennyt ohi tämäkin juttu. Mikä ihmeen ASMR? Taas täytyy todeta, että kaikkea oppii, kun kotoa lähtee. Olin ihan huuli pyöreänä, kun kurssitoverini kertoi tästä ASMR:stä. Minulle nämä kirjaimet ei kertonut yhtikäs mitään ja tämä ei ole kuulemma ole ihan juuri keksitty juttu. Mieleeni ei edes juolahtanu mitä tämä voisi kertoa.

Kaveri kertoi, että tämä voi olla toisilla keino saada illalla unen päästä kiinni. What? Tästä täytyi ottaa selvää ja niinpä painelin googleen ja hain asiasta tietoa lisää. Sivulta ASMR.FI löysin kyseisestä aiheesta lisää.

"Eli joidenkin äänien kuuleminen laukaisee hyvänolon tuntemuksia, kihelmöintiä ja väristyksiä. Niitä kylmiä väreitä, jotka tuntuvatkin hyvältä. Yleensä kihelmöinti lähtee pään takaosasta ja kulkee selkärankaa pitkin lihaksiin. ASMR ilmiötä kutsutaan epävirallisesti myös aivo-orgasmiksi."

"Sen lisäksi että itse ASMR tuntuu hyvälle, tulee sivussa muitakin hyötyjä. ASMR:ää käytetään pääasiassa rentoutumiseen ja tämä näkyy parhaiten ihmisillä kenellä on unensaantivaikeuksia tai vaikeuksia keskittyä. ASMR videoiden avulla uneliaaseen tilaan on helpompi päästä. Monesti myös levoton olo koulu- tai työjuttuja tehdessä katoaa, kun ASMR video pyörii taustalla. "

Tässä pari kohtaa ihan suoraan kopioituna ASMR.FI sivustolta niin päästään jutun juonesta kiinni.

Nyt eikun You Tubeen ettimään näitä kuiskutteluvideoita!




Tässä omat lempparini. Itseasiassa tuo viimeinen taisi olla kuitenkin paras itselleni.


Hyviä unia, toivoo Marjut

Kommentit

Suositut tekstit