Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2019.

Uunipuuro mansikoilla

Kuva
Leipomispäivänä päätin hyödyntää uunia muuhunkin kuin leivän leivontaan. Ajattelin, että siinä samalla uunin lämpiämisellä tulisi kätevästi uunipuuro samalla. Aloin googlata uunipuuron ohjeita ja löysin sopivan, helpon ohjeen  Myllyn Paras  sivustolta. Sama ohje löytyy linkin takaa, mutta päätin kirjoittaa sen vielä tähänkin omin sanoin. Uunipuuron ohje 2 dl puuroriisiä 1 l maitoa ½ - 1 tl suolaa vuoan voiteluun voita tai margariinia, itse käytin vaan öljyä Mansikoita tai muita marjoja tarjoiluun. Voitele uunivuoka. Kaada sinne maito ja ripottele sekaan puuroriisi sekä suola. Anna hautua uunissa 175 asteessa noin 1 ½h (uunista riippuen). Välillä kannattaa sekoittaa, ettei riisit jää pohjaan kiinni. Puuroa ei kannata heti uunista tultua alkaa syömään vaan anna sen vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Valitettavasti oma maa ei vielä mansikoita ole tälle kesää tuottanut, joten pakastemansikoihin oli tyytyminen. Mutta olihan uunipuuro hyvää niidenkin kera