Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2013.

Hyvää juhannusta kaikille!

Kuva

Pitsa ilman lihaa

Kuva
En ole kasvissyöjä mutta on kiva tehdä erilaisia ruokia sekä myös joskus ilman lihaa. Kerran minulla alkoi tekemään kovasti pitsaa mieli. Jääkaapissa ei tietenkän ollut oikein mitään sellaista lihaa jota olisi pitsan päälle voinut laittaa. No muistin että kaapista saattaa löytyä tummaa soijarouhetta jota voi käyttää jauhelihan tapaan pussin kyljessä olleen ohjeen mukaan. Pohjan tähän pitsaan sain tehtyä nopsasti teeleivän ohjeella jota olen joskus aikaisemminkin noudattanut pitsan teossa. Tämä teeleivän ohje on kirjasta jota käytettiin silloin, kun opiskelin talouskoulussa.  Edelleen siitä on ollut suunnaton apu ruoanlaitossa, kun siinä on niin hyviä reseptejä. Teeleivän ohje 4 dl jauhoja (esim. puolet vehnäjauhoja, loput grahamjauhoja,  kaurahiutaleita ja leseitä) 2 tl leivinjauhetta ½ tl suolaa 2 dl nesteitä (esim. vettä, maitoa, hapanmaitovalmistetta) 2 rkl öljyä (mausteita) Kuivat ainet sekoitetaa,  kylmä neste ja öljy lisätään  ja taikina s

Kukkia ja kimppuja

Kuva
Kesän kukkaloistoa saa taas ihailla, kun puutarha kasvattaa vanhoja ja uusia kukkasia. Minulle ainakin tuli kivoja ylätyksiäkin, kun olin istuttanut syksyllä kukkasipuleita joita en enää muistanut istuttaneeni. :) Puutarhan sekä pientareiden kukkasista on  mukava  tehdä kimppuja sisällekkin kesäistä tunnelmaa luomaan.

Kirppislöytöjä Virroilta

Kuva
Taannoisen Virtojen reissun kirppislöytöjä... ... lyhty löysi paikan heinäseipäiden lomasta Tikkakosken vanha ompelukone  löysi paikan Hoppy Roomistani. Sitä olen siinä ihaillut ja  pitäisi kokeilla vielä toimiiko se. Ainakin se näytti tosi hyväkuntoiselta vielä. Kyllä parhaat asiat löytää silloin, kun vähiten odottaa ja etsii!

Virrat

Kuva
Perjantaina lähdimme heti töiden jälkeen matkaan ja tänä viikonloppuna määränpäänämme oli Virrat ja siellä Vankkurimännikön leirintäalue. Nyt kun meillä on oma uusvanha asuntovaunu niin on kiva silla lähteä oikeastaan mihin huvittaa. Karavanlehti jossa esitellään leirintäalueita onkin ollut kovassa syynissä viimeaikoina kun kesä on oikein  päässyt vauhtiin.  Tämän viikonloppureissun suunnittelikin miekkoseni ja olin ihan monttu auki kun hän oli ravintoloita sekä nähtävyyksiä myöden suunnitellu reissua. Tälläistä ei ole ennen tapahtunut, mutta kerta se on ensimmäinenki ja toivonkin ettei jää viimeiseksi. Perjantaina leirin pystytetyä hyppäsimme heti pyörän selkään ja lähdimme ihailemaan  Torisevan rotkojärviä jossa olimme myös piknikillä. Tässä hieman kuvia sieltä. Seuraava päivä alkoikin urheilun sekä nostalgian merkeissä. Vankkurimännikön uimarannassa oli polkuvene ja sillä poljimme jonkin matkaa. Viimeksi joskus lapsena o