DIY Kuusen oksista seinäkoriste

Viikonloppu on päässyt jo sunnuntaihin asti. Niin se aika vain yhtäkkiä hurahtaan kun on paljon kaikenlaista tekemistä. Eilen veli kävi kokoamassa minulle uuden pöytätietokoneen ja siihen Adopen Photoshopin. Sitä eilen illalla vielä harjoittelin ja enkä meinannut malttaa mennä nukkumaankaan.

Aiemmin minulla oli käytössäni läppäri ja se keksi kaikkia temppuja. Hermo meni useamman kuin kerran joten ajattelin säästää niitä hommaamalla uuden koneen. Nyt on muistia ja upea kuvankäsittelyohjelmakin. Kiitos veljen :)

Perjantaina kävimme myös pikaisesti metsässä. Tai no joo.. olihan siinä metsä hetki aikaa sitten vielä mutta puut ovat komeasti nyt tien vieressä odottamassa hakemista. Eli kävin katsomassa mitä kivaa sinne metsään oli puiden kaadon jälkeen jäänyt. No löytyihän sieltä vaikka mitä. Mustikan varpuja, risuja, havuja... Inspiraatio iski ja nyt laitankin kuvia ensimmäisestä työstäni joka on helppo toteuttaa omallekin seinälle. 

Oksille laitoin vielä valkoisia höyheniä merkiksi siitä, että tämähän voisi olla vaikka enkelin paikka. Jostain kun löytäisi kauniin kevyen enkelin tai enkeleitä oksille niin se voisi olla aivan ihastuttava juttu.







Hyvää sunnuntaita kaikille
toivoo Marjut



Kommentit

Suositut tekstit