Kuntoilua ja ateriarytmejä

Uusi vuosi täällä suunnalla on käynnistynyt oikeastaan aika reippaasti. Uuden vuoden lupauksia muistellessa lupasin lisätä kuntoilua ja yllätys, yllätys.. niin on myös tapahtunut että olen
arkeen saanut lisättyä näin joulun jälkeen hieman sauvakävelyä sekä vesijuoksua.
Minulla on aiemmin ollut tapana hieman suunnitella kalenteriin mitä kulloisenakin päivänä aion tehdä esim. maanantaina uimaan, tiistaina lenkille, keskiviikkona lepoa jne.. Mutta nyt olenkin tehnyt niin, että merkitsen kalenteriin vasta suorituksen tehtyäni mitä olen milloinkin tehnyt. En tiedä mutta tämä voi olla sellainen psykologinen juttu, että tällälailla saan huijattua itseni liikkumaan. Jos siis suunnittelen liian tarkasti viikkoni liikkumiset etukäteen niin lipsumisia tulee ihan varmasti. Hengästyn jo pelkästä kalenteriin katsomisesta. Mutta kun on tyhjä kalenteri on sinne mukava lisäillä jo tehtyjä suorituksia. Näin saa itselle hyvän mielen ja voi olla, että jaksaa liikkua sen innostamana jo seuraavana päivänä uudelleen.
Omassa päässäni hiukan kuitenkin suunnittelen mitä jaksaisin tänään tai huomenna tehdä, että on sitten oikeat varusteet mukana jos päätänkin mennä töiden jälkeen vesijuoksemaan. 

Kevyempiä ruokia olen kanssa yrittänyt valmistaa ja miettiä aina sitä annoskokoa. Kyllä sen vain huomaa itsessä ettei ole niin väsynyt, kun ei syö itseään liian täyteen. Töiden jälkeen nälkäisenä yleensä tulee ahmittua ja itsensä ihan ähkyyn. Mutta nyt olen yrittänyt pureksia ruokaa rauhassa, tehnyt raastetta tai salaattia ruoan rinnalle useammin sekä mielessä hokenut että ei tämä viimeinen ateria tänä päivänä ole, että vielä saisi syödä parin tunnin päästä iltapalaakin. Nyt tämä tekniikka on vielä purrut ja pian se maha toivottavasti tottuu näihin pienempiin, mutta useampiin ateroihin päivässä.

Olen yittänyt jo ennen jouluanajan herkutteluja pitää ateriarytmiä yllä ja syödä usein mutta vähän. Se kyllä silloin toimi ja oli parempi olla sekä laihtumistakin tapahtui. Mutta sitten tuli se joulunaika ja annoin itselleni luvan herkutella. Nyt kuitenkin pitäisi aloittaa joulun jälkeen sama ja maha se vähän vaatii taas totuttelua rytmiin. Mutta kun on sitkeä niin kyllä se siitä taas sitten siihen tottuu.

Sitten olen tässä nyt huomannut sen, että kun tekee ruokaa niin haluaa panostaa siihen ruokaan enemmän esimerkiksi sen makuun. Sitten muutenkin yrittää tehdä ns. "parempaa kuin aiemmin". Että jos sitä ruokaa saa vain ottaa vähemmän kuin ennen niin sitten siitä pitää saada enemmän makuelämyksiä irti vaikka se ruoka olisikin ihan perus makaroonilaatikkoa. Yksi haaveeni olisikin opetella maustamaan ruokia kunnolla. No se on yksi opeteltavien juttujen listalla ja se lista onkin pitkä :)

Mutta tälläistä tällä kertaa. Nyt huilailemaan,
koska lepoakaan ei sovi unohtaa.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei, aivan samoilla linjoilla noissa liikkumisasioissa minullakin tulee eniten liikuttua,siis ei saa olla liian aikataulutettua kalenterin ja kellon mukaan. Ja tuota maustamis asiaa pitäis täälläkin harjoitella, ihan vaan sen takia kun kyllästyttää jo omat mauttomat ruuat, kyllähän sitä mättää, kun nälkä on, mutta kyllä siitä gourmeet on kaukana:) Laitapa vinkkejä, jos löydät hyviä uusia mausteita ruokiin... Onko sinulle kurkuma tuttu mauste? Sitä nykyään laitan aika useisiin ruokiin, kun on kuulema terveellistäkin.t. Jaana
Anonyymi sanoi…
Ahaa, its good conversation regarding this piece of writing at this place at this webpage, I have read all that, so now me also commenting here.


Feel free to surf to my webpage - unlock iphone ios 7.0.4
Marjut M sanoi…
Ei ole kurkuma tuttu- Kiitos vinkistä pitää kyllä kokeilla. Minulla pyörii aina ne samat vanhat mausteet tuola kaapissa: suola, grillimauste, aromisuola, paprikajauhe.. Tarttis tehdä siis jotain jo tuolle repertuaarille :)

Suositut tekstit