Uusi vuosi ja uudet haasteet



Näin aluksi tahdon toivottaa 
OIKEIN HYVÄÄ ALKANUTTA UUTTA VUOTTA
2014 KAIKILLE!

Meni tämä postaaminenkin hiukkasen myöhälle tänään,
kun aamulla herättyämme aloimme purkamaan
asuntovaunusta kamppeita. Saavuimme siis eilen Lapista 
takaisin kotiin myöhään illalla. Melkein suoraa päätä
painuttiinkin unten maille. Laitoin korviin vielä vanutupot ilotulitteiden varalta mutta kuuluivathan ne silti vaan
vähän vaimeampana. En muutenkaan pidä rakeiteiden kovasta äänestä. Jotenkin pelkään niitä samoin kuin entinen koiramme. 
Hän oli todella säikky niille joten pelkäsimme niitä aina yhdessä, samoin kun salamoita kesällä.

No nyt sitten hyvin levänneenä sain siinä sitten siivousinspiraation kamppeita paikoilleen laittaessani.
Minua alkasi ärsyttämään, kun joka puolelta vain pursuaa
tavaraa joka ei kuulu edes sinne mistä sitä vain tursuaa.
Joten urakka alkoi eteisestä ja jatkui keittiöön josta
taas edelleen Hobby Roomiini jossa taas vaihtui
hieman pöydän paikkakin... Osa kaappien sisällöistä
joutui myös uudelleenjärjestelyn kohteeksi (toivottavasti
sitten joskus muistan vielä mihin niitä tavaroita uudelleensijoitin).

Nyt olen kyllä tyytyväinen urakan loppuun saatettua
siihen kuinka tämä uusi vuosi
alkoi. On hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä kohti
uusia haasteita ja elämyksiä :)

Muutaman lupauskin varmasti pitää tehdä,
koska joka vuosi oppii jotain uutta ja ei halua tehdä
samoja virheitä uudelleen. Joten lupaukseni
tälle vuodelle on se, että pidän 
terveydestäni parempaa huolta, enkä yritä ylittää
jaksamistani. Silloin siis huilaan kun
vähäkin siltä tuntuu.
Kuntoilua pitäisi taas lisätä (kohtuudella),
koska se vähän jäi muilta kiireiltä loppuvuonna.
Itsensä ja toisten ilahduttaminen ja
piristäminen on myös sallittua ja jopa suotavaa
tänä vuonna :)

Näillä eväillä mennään siis kohti vuotta 2014
ja katsotaan mitä tämä vuosi tuo sitten tullessaan.




Kommentit

Oikein ihanaa alkavaa vuotta sinulle:)
Anonyymi sanoi…
Hei Marjut, tänään vasta huomasin sinun tämän vuoden postaukset, koska uusi juttu ei tulekaan aina automaattisesti ensin näkyville. Aloin sitten katselemaan tarkemmin, että eikö tosiaan ole mitään ja olihan täällä vaikka mitä uuden vuoden ajatuksia ja toivotuksia myöten. Samoja ajatuksia tuntuu meillä olevan tulevan vuoden suhteen. että oikein hyvää alkanutta vuotta vielä tätäkin kautta toivottelen. t. Jaana

Suositut tekstit