Koiraperheen alkutaipaleita

Viikko koiraperheen arkea on sujunut.. no myönnettäköön että ei tietenkään koko ajan niin hyvin vaan vaihdellen. Onko liian aikaista sanoa, että nyt viikon loppua kohden paremmin (tietenkin pian jokin yllätys nurkan takana). Mutta niinhän se varmasti menee, että aluksi se on sellaista tutustumista puolin jos toisin; koira uuteen kotiin ja uudet omistajat koiraan. Myönnettäköön, että olin aluksi aika jännittynyt uudesta tulokkaasta. Olimme ottaneet vastuulle tämän pienen suloisen palleron ja huoli painoi osaisimmeko hoitaa häntä hyvin sekä opettaa tarvittavia taitoja. Myös mietin sopeutuuko se meille.
Aluksi muutaman päivän kuljin Sulon perässä itseni suoraan sanottuna uuvuksiin. Silmä kovana seurasin sen puuhia ja yritin ennakoida tapahtumia. Pettymys oli suuri kun asiat eivät aina menneetkään niinkuin olin itse meinannut. Sulo teki asiansa suoraa nenäni edessä ja pureminen jatkui kielloista huolimatta. Paljon päiväämme sisältyi myös leikkiä sekä pikku lenkkejä yhdessä.
Varmasti minun odotukset pennun taidoista oli aluksi liian suuren, koska pieni taaperohan hän vasta oli ja opetteli elämisen taitoja ihmisen seurassa. Päivien kuluessa ja pentuun paremmin tutustuttuani aloin höllätä otettani. Aloin rentoutua isollä R. Pyrin tekemään omiakin juttuja ja pentuhan alkoi leikkiä myös itsekseen. Tietenkin niin että oli vielä näköpiirissäni koko ajan. Mutta olihan hänen pian viihdytettävä työpäivän mittaisia aikoja itseään yksin niin oli hyvä oppia puuhastelemaan omassa läjässäänkin :)
Maanantai-illaksi olin aikoja sitten jo tilannut itselleni liiton kautta teatterilipun. Isäntä jäi sitten Sulon vahdiksi ja emäntä pääsi katsomaan elämää ja viihdettä kodin ulkopuolelle. Seinjoen kaupunginteatterissa meni esitys Kaikki äitini, kaikki tyttäreni. Se sai kyllä ajoittain ajatukseni päivien intensiivisestä olemisesta koiranpennun kanssa muualle. Mutta väliajalla minut valtasi jopa ikävä kotiin. Minusta tuntui hieman oudoltaki olla uuteen koiranpentuun niin kiintynyt. Jotenkin esitelmän aihekin sai minut ajattelemaan, että tämä koiranpentuhan on minulle niinkuin lapsi. Ikävöin sitä niinkuin ensi kertaa kotoa poissa oleva äiti lastaan. Mietin kuinka siellä kotona menee vaikka tiesin että miksipä ei menisi hyvin. 
Teatteriesitys oli kyllä hieno, välillä koskettavakin. Niin paljon on erilaisia elämänkohtaloita myös tytärten ja äitien välillä. Sitä ei varmaan ymmärretäkkään mikä vaikutus lapsuuden äiti tytär suhteella on tulevaisuudessa kun tyttärestä kasvaa aikuinen. Kaikki ne opitut tavat jotka heijastuvat tästä suhteesta sekä lapsen omat sisäsyntyiset ominaisuudet jotka voivat olla ristiriidassa aikuisiässä. Tätäkin aihetta voisi pohtia loputtomiin.
Näyttelijät Miitta Sorvali, Pirjo Heikkilä ja Sanna Stellan vetivät näytelmää hienosti eteenpäin. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että Miitta oli kyllä suosikkini. Hän on hieno, monipuolinen sekä lahjakas näyttelijä sekä mikä on hänen upean kroppansa salaisuus? :) Sen minä haluaisin tietää! 
Tämä ilta tuli hyvään saumaan ja sai minut rentoutumaan. Seuraavana päivänä kaikki menikin Sulon kanssa alkua paremmin. "Mutsi" vaihtoi vähän vapaalle ja palasi virkeänä ruotuun :) Toki tässä Koirakuiskaaja Cesar Millanin ensimmäistä kirjaa lukemaan aloittaessani voin kertoa, että koiraa ei pidä pitää vauvanaan. Mutta ehkä silti hieman voin mielessäni pitää kunhan en sitä koiralle kerro, muuten se saatta ottaa laumanjohtajan paikan jos oikein sitä paapon. Suosittelen koiranomistajille jotka eivät ole vielä kyseisen miehen kirjoja lukenut tai ohjelmia katsonut. Niistä tosiaan voi löytää uusia järkeen käypiä ajattelutapoja ja ahaaelämyksiä niin koirasta kuin omistajastaan. Kirja tempaa kyllä mukaansa ja ei sitä malttaisi lopettaakkaan. Joten nyt kun Sulo nukahti juuri niin äkkiä kirja käteen ja lukemaan uusia oivalluksia koirien maailmasta.

Sulo tykkää pureskella kuten olen kertonut. Onneksi käsien sijaan kelpaa myös puruluut. Yhden kikan löysin myös koirakirjoista. Kostuta puhdas riepu ja laita pakastimeen. Sitten kun riepu on kohmeessa anna se koiralle. Se tekee hyvää koiran kutiavalle purukalustolle. Sulo ainakin nautti sen pureskelusta ja hieman taisi loppuvaiheessa oikein retuutellakkin.
Suloisin terveisin
-marjut-

Kommentit

Uuna Syrjäsuo sanoi…
On kokemusta sekä koiran- että kissanpennusta. Koirasta on kieltämättä enemmän hommaa, kyllä siinä ensimmäinen vuosi menee, mutta ihanaa on seurata pennun kasvamista. Molemminpuolinen kiintymys kasvaa ja kyllä ne sosiaaliset taidot siitä kehittyvät.
Kannattaa kyllä näyttää, kuka määrää, se on tärkeää etenkin siinä 6-7 kuukauden vaiheilla. Silloin koira pyrkii lauman johtajaksi.
Hyvää yhteistä aikaa teille :-)
Jaana Janatuinen sanoi…
Kyllä Sulo on suloinen. Oli ihan pakko tontun teon välissä tulla kurkkaamaan :-)
Hienoa, että olet hankkinut kirjan luettavaksi nyt, kun Sulo on pieni.
Siitä on huomattavasti enemmän hyötyä nyt, kuin sitten, kun opetus olisi pielessä. On kympillä helpompaa opettaa koira hyville tavoille pentuna,kuin kitkeä opittuja huonoja tapoja pois.

Iloa ja oivaltamisen riemua pennun kanssa. Ja hali Suololle yhdeltä koirahullulta :-)
Kiitos kommenteista Uuna ja Jaana. Kissanomistajana ja nyttemmin sitten koiranomistajana huomaa, että kyllä koiran kanssa työsarkaa piisaa enemmän. Mutta kun nyt näkee enemmän vaivaa heti pieneänä niin ei koira ota isona sitten ylivaltaa vaan siitä saa hienon laumanjäsenen. Kyllä huomaa että kiintymuystä on tapahtunut jo molemmin puolin, en kyllä luopuisi Sulosta mistään hinnasta enää.
Oi ihanaa tonttutöitä, kuullostaa ihanalta ja oi niin ihanan jouluiselta.Itsekin tässä olen pohdiskellut jouluaskartelujen tekoa mutta sattuneesta syystä en niihin puuhiin asti ole vielä ehtinyt, saa nähdä josko saisin ne pari mielessäni ollutta juttua toteutettua jossain välissä :) Kiitos haleista, halailen Suloa oikein kunnolla sitten :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keittiön uusi saareke

Tuoksuköynnös

Lasitettu terassi