Kuumetta... Matkakuumetta!

Uusi vuosi ja uudet kujeet taas mielessä...
Olemme lähdössä kuukauden päästä Arabiemiraatteihin ja siellä Dubaihin. Into piukassa olen hamunnut kaikenlaista tietoa jo etukäteen, ettei siellä sitten tarvitse sormi suussa pällistellä mihin sitä menisi, mitä tekisi ja kuinka menisi.

Paljon hyödlistä tietoa on jo löytynyt esimerkiksi tiukoista laeista mitä sielä riittää. Toivonkin, että osaan käyttäytyä maassa maan tapaan ettei tule mitään vankilareissua. Mitä enemmän meinaaten luen kaikkia palstoja sitä enemmän löydän asioita mitä siellä ei saa tehdä ja vielä eriksensä on ramadan aika, mutta onneksi se ei ole juuri nyt kun me olemme menossa.

Ensinnäkin pitää muistaa pukeutua säädyllysiseti ettei shortseissa ja hiattomassa t-paidassa kulkisi ympäri kaupunkia. Vain biitsillä sallitaan vähempi vaatetus. Sekä matkakumppanista eli omasta miehestä olisi syytä pitää näpit ja huulet irti julkisilla paikoilla ettei häkki heilahda. Tämä koskee kyllä myös sitä toistakin osapuolta. Mutta tuskin tulee olemaan ongelma, koska emme muutenkaan osoita kiintymystämme kovin julkisilla paikoilla Suomessakaan. Mutta jos näin pääsisi lomafiiliksissä käymään niin todennäköisesti se olisin minä se päällekäyvä osapuoli :)

Juopuneena käyskentelyä julkisilla paikoilla ei myöskään siellä siedetä, mutta tämäkään ei ole mikään ongelma meille. En edes oikein ymmärrä miksi maksaakkaan kallis matka jos sinne juomaan pitää lähteä. Toki ymmärrän ruokajuomana ja parit neuvoa tekevät rentoutusmielessä, mutta rajansa kaikella hillumisella niinkuin
joissain turistirysissä saattaa tapahtua... ainakin olen niin kuullut ja joskus televisiosta nähnytkin... 

Uutena kieltona tuli esiin juuri tänä aamuna tutustuessani metrolla menemiseen että siellä ei saa syödä edes purkaa. Enpä olisi tällaistakaan kieltoa osannut varmasti noudattaa jos en olisi lukenut netistä Dubaissa matkalla käyneen blogia.

No mutta kaikisesta näistä ja muista miljoonista kielloista huolimatta luulen, että kun käyttäytyy vain asiallisesti ja
säilyttää maalaisjärkensä suurkaupungissakin niin eikähän sieltä pitäis turvallisesti kotiin selvitä ja kyllä sen sitten tietää jos tänne ei matkakuvia ja bloggauksia ala tulemaan niin arvata
saattaa missä minä istun :) Apua.. no nyt pitää juttujen suuntaa jo vaihtaa tai en uskalla lähteä ollenkaan kun pelkään että mokaan siellä jotain.

Onhan se kuvista päätellen aika huikean hieno paikka ja varmasti rittää elämystä kerrakseen. Kamera kainalossa pitää päästää suuntaan jos toiseenkin (muistaen kuitenkin kuvaamiseenki olevat omat lait).

Kuvista puheenollen eilen oli niin kaunis ilma ja vedin esiin taas kameran. Joulupukki toi uuden zoomin niin saan otettua vähä kaukaisempiakin kuvia esimerkiksi iki-ihanasta kuu-ukosta :)
Minulle tuli jotenkin eilisestä illansuusta mieleen Arabian yö, oli hieman usvaa, taivas punersi ja puolikuu mollotti ihanasti.


Näihin tunnelmiin lopettelen tältäerää
ja toivotan kaikille rentouttavaa
loppiaista!

Kommentit

Suositut tekstit