Vierähtänyt viikonloppu

Taas se viikonloppu vierähti, mutta onneksi se näin lomalla ei tunnu ollenkaa samalta kuin töissä käydessä. Viikonloppuumme mahtui kesähäät kauniissa pohjalaisessa joenrantamaisemassa, lavatanssit, ensimmäinen ukonilma ja kulinaristisiä elämyksiä. 


Nyt on raparperichutneyt maustunut ja samana päivänä tein vielä paholaisen hilloa. Vielä en ole makkaran tai lihan kanssa niitä maistellut, mutta muuten kyllä esimerkiksi leivän kanssa maistoin. Minun makuhermojani kutkuttaa enemmän paholaisen hillo. Mutta saas nähdä yllättäkö raparperichutney vielä jonkun liharuoan kanssa. Kun tuossa maistelemisessa sitten alkuun pääsin niin löysin hyvän makuyhdistelmän vuohenjuustosta (valkosipuli - ruohosipuli) ja paholaisen hillo.. I'l like it! Aina kannattaa kokeilla kaikkea vaikka epäilisikin.


Ukonilmoja ei onneksi näille nurkille ole tänä vuonna vielä ennättänyt...ennen eilistä. Mutta tiesihän sen, että kyllä ne sieltä tänäkin vuonna tulee. Onneksi ei ollut kovin raju tässä päällä, mutta suurin piirtein pää peiton alla olin nytkin. Pohdin vain niitä jotka joutuu olemaan ulkosalla esim. töissä sillä säällä ja jos oikein kovaa pelkää ukkosta ja salamointeja niin kuinka sen kestää. Hyi olokohon, mutta onneksi sitä on rohkeampia ihmisiä kuin tälläinen arkajalka, jolle uuden vuoden rakettien jytkekkin on liikaa.


Häät on aina ihana tapahtuma ja itse en sille voi mitään vaikka hääpari ei olisikaan kovin läheinen niin porajan aina kun morsian marssii kirkkoon ja yhdessä tulevan miehensä kanssa alttarille. Liikutun papin sanoista ja samalla häpeilen kyyneleitäni kanssajuhlijoilta. Sama se on joskus, kun katsoo televisiosta hääohjelmia niin melkein poikkeuksetta ne alttarikohtauset saa minut vuodattamaan kyyneleitä. En oikein tiedä mikä siinä on. Ehkä se on se herkkyys, jota ei maailmassa enää niin usein näe. Televisiostakin tulee niin paljon kaikenlaista juonitteluja ohjemia, rikosohjelmia sekä uutisoidaan kaikista selkkauksista niin tottahan sitä sitte kun näytetään tälläisiä ihania tapahtumia, jossa on niin paljon positiivisuutta saa minun tunteet pintaan. Oikein tulee sellainen helpottunut olo, että on tässä maailmassa hyvääkin eikä aina sitä pahaa mistä puhutaan ja uutisoidaan. Yleensäkkin juuri vatvotaan nittä pahoja asioita mitä tapahtuu eikä niitä kaikkea hyvää. Ainakin minulle on tullut sellainen käsitys. Mutta pitää laittaa hyvä kiertämään ja tehdä hyvää sekä toimitella positiivisia asioita.


Lavatansseissa kauniissa maisemissa oli taas ihana käydä pitkästä aikaa vaikka itse en tansikkaan, koska minulla on kaksi vasempaa jalkaa :) Olen monasti yrittänyt mutta ei siitä mitään tule. Mieluummin seurailen ihmisiä, kuuntelen karaoke puolella ihmisten laulua ja olen vain tunnelmassa mukana. Ja tapaahan siellä sitten tuttuja joiden kanssa on mukava praatata. Joskus olisi kyllä mukava harjoitella esimerkiksi valssi oikein kunnolla. Olen kyllä sellainen pässi, että yritän aina itse viedä vaikka en osaisikaan. Se minusta ensimmäisenä pitäisi saada pois kiskttua tuolta takaraivosta :) Jos luottaisin vain miehen vientiin niin se voisi mennäkkin. 


Tunteikkaan viikonlopun jälkeen on taas hyvä jatkaa seuraaviin tapahtumiin.


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keittiön uusi saareke

Tuoksuköynnös

Lasitettu terassi