Leffahetkiä

Eilen vietettiin oikein aivot narikkaan -päivää. Pientä flunssan poikasta kun on ollut jo pari viikkoa niin ajateltiin, että sunnuntaina vedetään oikein kunnolla lonkkaa. Lauantaina saadut Netflix tunnukset tulivat siis enemmän kuin tarpeeseen. Varsinkin kun ulkona satoi niin sisällä sai olla ihan hyvällä omallatunnolla.
Ajateltiin että olisi silloin tällöin mukava painautua sohvan nurkkaan ja rentoutua hyvän elokuvan parissa. Heti sunnuntaina tuli siis oiva tilaisuus hakea Netflixistä kauan miettimäni elokuva jonka olen halunnut nähdä eli Syksy New Yorkissa. Oli kyllä todella koskettava elokuva jota ei todellakaan pystynyt ilman kyyneleitä katsomaan.
Sitte ihan umpimähkää hain seuraavat kaksi elokuvaa Love in Manhattan ja The Other Woman.
Elokuvia kerrakseen tuli sitten katsottua tippa linssissä. Kolmannen elokuvan kohdalla sanoin jo miehelle, että seuraavalla kertaa hän saa valita elokuvan. Meni kyllä niin surullisiksi kaikki elokuvat, että se oli jotenkin jo tragikoomista. Kuinka kaikki elokuvat lopulta kertoivatkin kuolemasta ja tietenkin rakkaudesta, mutta surullisia ne pääosin olivat. Sanoisin kuitenkin, että vaikka ne olivat surullisia niin hyvin tehtyjä elokuvia kuitenkin. Katsoisin varmaan kaikki uudelleen, mutta en peräjälkeen kaikkia. Joten en nyt tiedä oliko se sunnuntai niin rattoisa ja rentouttava kun koko ajan oli tippa linssissä. Ehkä se kuitenkin jollain lailla oli sitten se kohtalo joka tarkoitti tämän leffailtapäivän tälläiseksi "terapeuttiseksi" hetkeksi. Pinnalle toki nousi omatkin menetykset ja samalla sai surra niitäkin. 
Tänään kuitenkin onneksi paistaa jälleen aurinko, mutta jotain tuolla säässä on tapahtunut muutosta. Siellä on tullut kylmä! Ulkona sai olla paljon enemmän vaatetta päällä kuin aikoihin ja sittenkään ei meinannut tarjeta. Nyt saakin taas ahkeraa lämmittää pystymuuria ja ehkä jonain iltana taas voi elokuvan katsaista, mutta tälläkertaa se saa luvan olla joku komedia, toiminta tai seikkailu. Joten jos joku tietää jonkun hyvän elokuvan niin laittakaapas vinkkiä minulle :)

Hyvää viikon ensimmäistä päivää
toivottaa Marjut

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keittiön uusi saareke

Tuoksuköynnös

Lasitettu terassi