Syyskuun 1.

Oi ihana syyskuu on täällä taas. Minä sitten rakastan syksyä. Sen mukana tuomaa väriloistoa ja raikasta kirpsakkaa säätä. Mukavaa on myös kerätä kesän satoa talteen. Harmi, että sienestämään en ole ikinä oppinut kun en sieniä tunne. Ainoastaan varmuudella tunnistan kanttarellin syömäkelpoisista sienistä. Olisi niin mahtava tehdä sienisalaattia jos tietäisi sienistä jotain. Puolukkaan kuitenkin aion mennä. Tuossa viikonloppuna lenkkipolulla pongasinkin niin kauniin punaisia puolukoita.
Omenapiirakka on ollut myös sellainen syksyn herkku. Valitettavasti meidän omenapuu silloin kuoleentui ja omenasatoa ei nyt vielä tuosta uudestakaan puusta saada. Mutta ehkä pitää sitten ostaa torilta tai marketista omput tänä vuonna. Olisi vain niin mukavaa olla omavarainen tälläisten suomalaisten herkkujen suhteen, mutta ehkä sitten jonain päivänä.





Hyvää viikon ja syyskuun alkua kaikille!

Kommentit

mummeli sanoi…
Samanlaisia sitten ollaan, minäkin vain kanttarellit tunnen ja uskallan ottaa jos löydän. Eilen aamun metsäreisulla öysinkin 4 komeaa kanttarellia, poimin ne mukaan ja päivällä naapuri toi pienen pussin niitä. kaikki sitten paistoin sipulin kanssa ja hyvää tuli.
Ihana syyskuu edessämme!
Marjut M sanoi…
Kiva kuulla, että löytyy joku muukin joka tunnistaa vain kanttarellit :) Mutta onneksi ne onkin herkullisimmasta päästä sieniä :) Juuri noin olen kanssa niitä valmistanut ja voi mikä makunautinto :) Joten eikun kanttarellimetsälle.. Ihanaa syksyä :)

Suositut tekstit