Sataa sataa ropisee.. jälleen

No mutta eipä hätä ole tämän näköinen vaikka välistä aurinko paistaa ja vettä sattaa... Nyt on saanut ihan oikeesti tehdä askartelujuttuja ja niitä asioita mistä on voinut vain haaveilla. Kun ei vettä sada niin silloin on melkein tehtävä niitä hommia mitä silloin voi vaikka ne ei olisikaa mielipuuhia. 

Vielä pitäisi maalailla taloa, paljua ja saunaa, mutta ei sitä paljon nyt maalta, kun vettä sataa vähän väliä. Itseasiassa maalaaminen ei sinänsä ole inhokkieni listalla, mutta se vanhan seinän krapaaminen maalista on.  

Aamulla hioin ja maalasin vanhoja ikkunanpokia ja se on kyllä ihan mukavaa puuhaa. Ei liian paljon krapaamista ja hiontaa samalla kertaa. Joskus kyllä käy niinkin, että hion tai maalaan jonkun kohdan kahteenkin kertaan, kun en enää ajatuksissani muistakkaan olenko tämän kohdan tehnyt jo. Siinä ehtii ajatella kaiken maailman juttuja eikä keskitykkään itse asiaan hetken päästä ollenkaan.

Tässä taannoin olin siellä reissussa ja sieltä bongasin yhden hyvän idean jonka päätin toteuttaa nyt sitten, kun askartelulle on aikaa... kaikelle on aikansa ja paikkansa, sanotaa ja joskus se pitää paikkansakkin :) Mutta siis asiaan..Näin siis sellaisen piikkilankasydämen jonka päätin, että tuollaisen haluaisin tehdä. Mielestäni se on yksinkertaisesti kaunis sekä siinä on vanhan ajan henkeä josta pidän. Ja eihän se rakkaus aina ole ruusuilla tanssimista joten tuollainen piikkilankasydän voisi vähän kertoa siitäkin

Piikkilankasydämeen tarvittiin:

• piikkilankaa
• valkoista spaymaalia
• pihdit
• ripustin

Tässä pieni tarina siitä kuinka löysin piikkilankavyyhdin.

Aina silloin tällöin poiketaan yhdellä metallinkeräyspisteellä dyykkäämässä mieheni kanssa. Sieltä aina joskus tekee hyviä löytöjä. Kerran taas sitten oltiin penkomassa ja bongattiin sieltä romujen alta piikkilankaa, mutta meillä ei ollut oikein sellaisia välineitä tai vaatteita mitkä olisi sopinut kunnon kaivelemiseen. Lähdettyämme sieltä olin aivan maani myynyt ja vähän vihjailin, että olisihan se mahtava jos sen jollain konstilla sieltä saisin, kun olin toivonut pitkän aikaa löytäväni sitä jostain. No hetken siinä apaattisena ollessani ja voivotellen mieheni taipui hakemaan kotoa välineet ja vaihtamaan remppavaatteet. Niin haettiin minulle piikkilankavyyhti ja kyllä oli emännän naama taas, kun Naantalin aurinko. Taisi mieheni ajatella piruja mielessän, että tälläisiä romuja taas veretään ja mitää niistä sitten ei tehdä, nurkissa vain makaavat. No tottahan se on, että joskus ne jää minulla nurkkiin makaamaan. Mutta tästä sain tehtyä jotain ihanaa ja olen oikein onnellinen siitä. Kiitos siis kärsivälliselle miehelleni joka jaksaa auttaa hädän tullen minua kaikenlaisissa päähänpistoissani.

Rentouttavaa sadepäivää kaikille!