Puutarhahommia tammikuussa

Pikku postaus näistä maailman suurista

pienistä ihmeistä.. Enpä ole aiemmin tehnyt

tammikuussa puutarhatöitä, mutta kerta se on 

ensimmäinenkin.

Olen tuossa muutamaan kertaan puhunut miehelle ohimennen eräästä muutoksesta tuossa pikku pihassamme joka toisi siihen lisää tilaa. Ajattelin, että se olisi ensi kesän heiniä, mutta

olen siinä etukäteen vain ääneen suunnitellut asiaa.

 Juttelin asiasta sitte taas isännälle eilenillalla saunassa, että pitäisi saada tuosta etupihalta kiviä ja yksi vanha

kaivonrumpu pois. Osa kivistä ja se kaivonrumpu on niin isoja,

että eipä niitä oikein käsipelillä siirretä, joten

taas tarvitaan miestä ja traktoria. No miespä tuumas,

että voidaanhan niitä yrittää siirtää sitten huomenissa.

Olin aivan, että What? Nyt on tammikuu ja kuinka mies

lupasi tehdä asian näin pian. Minulle olisi riittäny

jos olisi luvannut tehdä jolloinkin kesällä.

No mietin vain että eihän nyt ole maakaan jäässä ja

lunta ei ole joten samapa tuo koska niitä puutarhahommia

tehdään.

No aamulla menin sitten jo varemmin noustessani tekemään

maalaushommia talliin. Katsoin siinä sitten hetken kuluttua

ikkunasta että siälähän se mies kanssa jo viipottaa ulkona,

mutta en mennyt katsomaan mitä hän siellä puuhastelee vaan

tein oman maalausurakkani ensin loppuun.

Sitten menin katsomaan mitä hän puuhaa ja siellähän hän

oli jo kivien kimpussa kuin mikäkin hortonoomi.

Kiville oli suunniteltu jo uusi paikka ja vanhoja

pressuja kivien alustaksi oli leviteltynä talon nurkkaukseen. 

Osan isoista kivistä hän oli jo kuljettanut uudelle paikalle myös. No siinä vaiheessa

täytyi kyllä oikein kiitellä hänen saavutuksiaan ja

oma-aloitteisuuttaan. Olimme hieman puhuneet mihin

kivet voitaisiin siirtää ja hän oli tehnyt sitten niin.

Oikeastaan alunperin hän oli ehdottanut tätä uutta paikka

kiville, mutta minä en ollut niin syttynyt

ajatukselle silloin. Mutta täytyy kyllä kehua häntä tästä

hyvästä paikasta jonka hän oli kiville osannut valita.

Siellä ei kesällä kasva nurmi ja se on muutenkin niin

valoton nurkkaus ettei sielä varmasti mikään muukaan

kasvaisi eikä viihtyisi.

No sitten jatkoimme puuhastelua yhdessä josta minä olin

ainakin kovin mielissäni. Pidän siitä, että asiat tehdään

yhdessä. On paljon mukavempi puuhata jonkun toisen kanssa kuin

yksin vaikka joskus se yksinkin puuhaaminen on ihan kivaa.

Mutta varskinkin tälläisissa raskaissa hommissa on enempi

kuin onni, että puolisolta riittää halukkuutta, ideoita ja

oma-aloitteisuutta auttaa.

Lopuksi päädyimme siirtämään myös vanhan kaivonrummun

tähän uuteen "Rakkauden puutarhaan" joksi minä

tätä uutta nurkkausta kutsuin leikkimielisesti, kun sitä

kerran yhdessä pakerrimme.

Vielä tämä puutarhanurkkaus kaipaa viimeistelyä ja

hoitoa, mutta kaikki ajallaan. Pidimme suurena saavutuksena

tältä päivää näiden isojen ja raskaiden kivien saamista uusille

paikoilleen. Mutta totesimme myös että saa olla viimeinen kerta

kun näitä kiviä enää siirretään mihinkään koska olenhan minä

jo muutamaan otteeseen pienempiä kiviä siirrellyt paikasta toiseen ja on niitä isojakin kuskailut aikoinaa

traktorilla.

No niin ja pikku postaushan tästä taas piti tulla, mutta

romaanilta tämä pian näyttää, joten nyt pitää

tältä erää lopetella ja mennä hoitamaa kivien kanniskelusta

kipeksi tullutta selkää.

Joten hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!