Valoa ja tunnelmaa puutarhaan
Nyt kun olemme alkaneet koiranpennun taloon tullessa ahkerammin viettämään iltoja sekä aamuja ulkosalla niin sinne olen kaipaillut lisää valoja. Tuumailinkin miehelle eräänä päivänä, että olisi kiva saada puihin jouluvaloja jo sen valonkin vuoksi kun siellä on nyt aika synkkää. Ja toisihan se sellaista kivaa tunnelmaakin vaikka jos tottapuhutaan niin ei joulutunnelma ainakaan korkeimmillaan ole kun ulos katsoo täällä lakeuksilla. Mutta tunnelmavalaistusta ne nyt ainakin tuo jos ei muuta.
Isäntä oli ottanut heti ilmaisuni haraviin ja tuli jouluvalosarjan sekä ajastimen kanssa seuraavana päivänä töistä kotiin. Sen hän sitten asetteli koristeomenapuuhun ja lopputulos näytti tunnelmallisen hienolta. Ja voin sanoa, että nosti ne sitä joulutunnelmaakin. Heti sisälle tultua piti saada piparia ja glögiä jouluvalojen kunniaksi. Nyt on mukava pihapiirissä tepastella pimeällä Sulon kanssa kun on kaunis tunnelmallinen valaistus. Ja täytyy kyllä myöntää, että hienosti se isäntä sen valosarjan sinne puuhun asetteli. Mielestäni se ei ole ihan sama kuinka se siellä roikkuu. Plussaa on se että ne toimii ajastimella niin ne on ani varhaisella päällä kun lähdemme aamutoimia ulos suorittamaan ja iltapäivän hämäristä aina ilta myöhään ne on meidän ilona ulkoillessa sekä sisältä käsin ikkunasta katsoessa.
Tunnelmallisin viikonlopputerveisin
- Marjut-
Kommentit