Voimakuvia musiikin kera

Tuossa katselin ja myös lähettelin omia voimakuvia Voi hyvin -lehden nettisivuilla. Ihana katsella ihmisten kauniita maisemakuvia ja ne oikein motivoi minut laittamaan tänne omia voimakuvia Olenhan näitä jokimaisemakuvia tänne ennenkin laittanut mutta jokainen kuva on silti aina erityinen ainakin minulle. Tunnelmat voivat myös vaihdella aurinkonpaisteen mukaan.
Kuvaamisen lisäksi intohimonani on musiikin kuuntelu ja elokuvien katselu. Pitkästä aikaa viikonloppuna katsoin hyvän elokuvan Inception. Siihen liittyen löysin hyvää leffamusiikkia Hans Zimmeriltä. Häneltä tuo Time on aivan erityislaatuinen. Hans Zimmeriltä löytyy myös useita muitakin hyviä sävellyksiä. Toinen suosikkini on Da Vinci Koodin Chevaliers de Sangreal. Ne yhdistettynä voimakuviin niin voi sanoa että sielu tosiaan lepää ja siitä saa voimaa. Sain kuunnella näitä kipaleita veljeni luona kunnon äänentoistolaitteilla ja ne sai aivan käsivarteni kananlihalle. Joten suosittelen käymään You Tubessa kuuntelemassa tätä säveltäjää.









Voimia kaikille ensiviikon koitoksiin
ja ottakaahan arjesta aikaa rentoutmiseen!

Terveisin Marjut





Kommentit

Suositut tekstit