Laskiaista ja sydänviikkoa
Hyvää laskiaistiistaita kaikille :)
Nyt voi todeta, että ei kiitos enää laskiaispullia ja hernekeittoa minulle. Tänään oli sama kattaus töissäkin kuin kotona joten olen kyllästetty niillä nyt seuraavaksi vuodeksi. Onnekseni sain työkaverilta heille tarpeettoman kuntopyörän omaksi ja vielä jopa ilmaiseksi niin saan polkea kertyneet kalorit tiehensä. Kiitos ihanalle työkaverille :)
Tällä viikolla vietetään myös sydänviikkoa. Itselläni oli tänään juuri labraan aika verikokeisiin ja EKG:n. Ensiviikolla mennään isompiin tutkimuksiin sitten TAYSiin. Siellä ultrataan sydän ja varmasti jälleen katsotaan tahdistimen asiatkin kuntoon. Näihin juttuihin mennään jo rutiinilla vaikka kyllä se aina enemmän tai vähemmän jännittääkin.
Tänään tuolla terveyskeskuksessa hoitaja katseli EKG filmiäni ja tietenkin se oli sekava. Ei merkkiäkään normaalista käyrästä vaan käyrä huiteli kuinka sattui. Hän kysyi sitten kuinka voin ja sanoin että ihan hyvin. Tämä sairaus on ollut minulla jo pienestä pitäen niin, ehkä elimistöni on jo tottunut näihin heilahteluihin ja tahdistin korjaa sen minkä pystyy. Olisi kyllä mielenkiintoista olla päivän terve niin olisi jokinlainen vertailukohde millainen vointi olisi jos sydän olisi terve. Mutta näillä mennään mitä on suotu ja kun ei paremmasta tiedä niin ei osaa valittaa :)
Minulla on myös aika hyvä lääkitys sydänvikaani ja sen vuoksi varmasti voin sydänsairauteni vaikeuteen nähden ihan hyvin. Toki myös omilla valinnoilla kuten liikunnalla ja ravitsemuksella on hieman osuutta asiassa. Joskus kuitenkin ottaa päähän kun esimerkiksi verenohennuslääkkeen kanssa pitäisi olla niin tarkka syömistensä kanssa. Itse teen korjausliikkeen yleensä vasta silloin kun verikokeet sen osoittavat tarpeelliseksi. Joten saa nähdä kun INR arvoja tuossa ylihuomenissa tiedustelen, että paljonko hernekeiton syöntini on taas arvoihin vaikuttanut. Herne on nimittäin juuri sillä listalla mitä pitäisi syödä kohtuudella ja nythän se ei niin kohtuullista ole ollut. Mutta onneksi ne täällä terveyskeskuksessa ei mene heti muuttamaan lääkitystä. Varmasti jos arvo ei ole rajoilla niin katsotaan vasta seuraavassa kontrollissa onko arvo palannut uomiinsa. Yleensä näin on tapahtunut sitten ilman lääkemuutoksia.
Mutta tälläistä tälläerää ja lisää sydämen asioita ensiviikolla Taysin kuulumisina :)

Hyvää laskiaisiltaa ja
sydänviikon jatkoa kaikille
♥ Marjut ♥
sydänviikon jatkoa kaikille
♥ Marjut ♥
Kommentit
Inr -arvo heilahtelee herkästi, isäni arvoja seuranneena tiedän miten tarkkaa se on. Ja verenohennuslääkkeen passaaminen sopivaksi jo tiedettä ;-)
On varmaan niin kuin sanoit, että lapsesta saakka ollut sydänvaiva on niin tuttu, ettet muusta tiedä. Ja jos pystyisi päivän olemaan terve, huomaisi kuitenkin eron.
Hyviä uutisia tutkimuksesta ja hyvää terveyttä toivotellen
Toivottavasti tulokset Tyksissä ovat hyvät.