Unelmaa rakentamassa
Maalaismaisemissa ollaan päästy rakentamisessa niin vauhtiin, että juuri muusta ei tässä talossa enää tiedetäkkään. Töitä toki pitää tehdä normaaliin tahtiin, että unelmat saadaan maksuunkin, mutta muuten vapaa-ajat menee suurimmaksi osaksi rakennuksella. Harvemmaksi jää ne ajat kun voi näin vain istua ja kirjoittaa blogia.
Itse jouduin myös lopettamaan valokuvaskoulutuksen kesken koska katsoin että nyt ei rahkeet riitä kaikkeen yhtäaikaa. Asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen silloin, kun huomaa että omat voimat ei riitä kaikkeen. Asiaa vatvottuani ja vatvottuani päätöksen tehtyäni olo huojeni. Ajattelin, että tuntisin oloni päätöksen jälkeen pettyneeksi, mutta oloni huojeni koska olin asettanut oman jaksamiseni etusijalle. Enää ei tarvinnut pyöritellä arjessa niin montaa asiaa päässä tai tuntea syyllisyyttä siitä että pitäisi olla toisaalla tekemässä hommia. Hieman hyvän koulun kesken jättäminen harmittaa mutta kuvaamistahan minun ei tarvitse lopettaa. Nyt kun minulla on jonkin verran koulun antamia hyviä eväitä taskussa niin kunhan ne muistan niin se riittää minulle tälläerää. Kuitenkin kodin rakentaminen on niin ainutlaatuinen asia ainakin minulle, että haluan olla siinä niin paljon mukana kuin vointini sallii.
Rakentamisesta olen perustanut oman blogin jossa seurataan Hirsitalo unelmamme rakentumista eli englannin kielellä Log House Dream joka on uuden blogin nimi. Sinne kirjoittelen kuulumisia silloin kuin ehdin ja jaksan.
Tämä blogi jää entiseen malliin tänne ja toivonkin, että voisin keskittää niitä ihania puutarhaunelmia sitten tälle palstalle. Joten niistä varmaan kuulette toivottavasti pian lisää. Olen nimittäin menossa viikonloppuna hakemaan ensimmäisiä taimia äidiltäni jokipuutarhaamme :)
Hyvää viikon jatkoa kaikille
toivoo Marjut
Kommentit