Reseptini unelmien tavoitteluun
Niin on taas vuosi vaihtunut ja päivä senkuin pitenee jälleen. Taas ollaan uuden edessä ja vain elämällä päivä kerrallaan voidaan nähdä mitä tuleman pitää. Itse voin sanoa omalta kohdaltani ainakin sen, että ehkä se on ihan hyväkin etten aina tiedä mitä se seuraava tunti, päivä, viikko, kuukausi tai vuosi tuo tullessaan.
Nyt tämän uuden vuoden alussa voin vain huokaista kaiken sen jälkeen mitä viime vuosi toi tullessaan. Jos olisin asiat tiennyt, olisin ehkä liikaa vain stressannut koska asioilla on kuitenkin aina tapana järjestyä vaikka omassa mielessä asiat suurentuvatkin ylitsepääsemättömiksi.
Viime vuoden loppupuoliskolla tein isoja päätöksiä oman elämäni ja hyvinvointini eteen. Lopulta tajusin mikä on kaikista tärkeintä tässä elämässä: Hyvinvointi! Joten asialle tuli tehdä jotain.
Vuosi oli vaatinut veronsa hyvinvoinnistani. Työn, rakentamisen ja terveydellisten asioiden suhteen.
Pitkään olin jo lukenut kaikenlaisia itsehoito-opuksia ja valmennusartikkeleita, tsempannut itseä psyykkisesti ja jollain tavalla alitajuisesti valmistautunut tulevaan. Olin lähtenyt etsimään vaihtoehtoja muutokselle ennen lopullista päätöstä. Ajatus uudesta elämänvaiheesta oli kytenyt mielessä jo pitkään. Kuitenkin pelkkä ajattelu ei pitemmän päälle auta vaan ajatukset on myös laitettava käytäntöön.
Lopulta päätin sulkea vakituisen työpaikkani oven lopullisesti vailla tietoa uudesta työpaikasta. Kyllähän tämä jännitti ja pelotti, mutta kunhan sen päätöksen sain tehtyä niin myös helpottikin.
Helpotuksen jälkeen aloin jännittämään uuden työpaikan löytymistä, koska laskuthan oli maksettava. Tunteista toisiin kuljettiin välillä vailla helpotuksen oloa. Epäilys väärästä päätöksestä nosti päätään ajoittain mutta ainoastaan aina hetkiseksi vain. Ajan kuluessa tieto siitä, että olin tehnyt oikean päätöksen vain vahvistui.
Viikon päästä aukaisin uuden työpaikan oven ja sillä matkalla ollaan, tosin keikkalaisena tällä hetkellä vain. Sillä yhden ison päätöksen jälkeen rohkenin tehdä yhden lisää. Hain ja pääsin aloittamaan marraskuussa puutarhuriopinnot.
Ehkä unelmallani on nyt siivet ja kaiken on koko ajan kuulunutkin mennä niinkuin on tarkoitus ollut.
Minun reseptini omien unelmien tavoitteluun:
Niin kauan kuin ihmisellä on:
uskoa tulevaan
kyky haaveilla ja unelmoida
ripaus kunnianhimoa
yrittämisen halua lannistumatta esteistä
kyky heittäytyä virran vietäväksi
lepo kiireen keskellä
kyky heittäytyä virran vietäväksi
lepo kiireen keskellä
rakkaus siihen mitä tekee
Suurin näistä on kuitenkin rakkaus ❤
Näihin sanoihin on itsenkin hyvä sitten palata silloin, kun elämä ei suju suunnitelmien mukaan. Silloin tulee muistaa mistä on lähtenyt ja käyttää apuna suunnan kartoittamisessa omaa kompassia eli sydäntä. Ainahan on hyvä muistutella itseä päämäärästä mitä kohti on suunnistamassa ettei matkalla eksy.
Näihin sanoihin on itsenkin hyvä sitten palata silloin, kun elämä ei suju suunnitelmien mukaan. Silloin tulee muistaa mistä on lähtenyt ja käyttää apuna suunnan kartoittamisessa omaa kompassia eli sydäntä. Ainahan on hyvä muistutella itseä päämäärästä mitä kohti on suunnistamassa ettei matkalla eksy.
Terveisin
Marjut
Marjut
Kommentit