Kasvihuoneen perustukset

Päästiin tekemään viikonloppuna perustuksia kasvihuoneelle. Sattui hieno sää, toki tuulinen ilma mutta aurinko paistoi kuitenkin kauniisti. 
Itse pääasiassa olin paikan näyttäjänä, mitan pitäjänä ja muistojen taltioijana. Hommaa sekin, mutta kyllä koneet ja miehet hoitivat kaivuuhommat. 



Taannoin isäntä teki myös hankinnan ja meni ostamaan vanhan Ahma kaivurin traktorin perään. Sillä työt sujui kyllä aikasta kätevää ja loppuillasta sillä saisikin jo taputella soraa styroksien päälle.






Hieman pohdituttaa tämä kasvihuoneen paikka kun se on niin avoin ja tuulinen. Pelkona on että, jos se ottaa ja lennähtää jokeen niin sitä ei sieltä saa sitten takaisin. Isäntä kyllä vakuutteli, että paikallaan pysyy. Nyt hän onkin sitten rakennellu sokkelia johon laitetaan vielä kierretolpat, että kasvihuone oikein ankkuroituu maahan. No aika näyttää kuinka pysyvä ratkaisu tämä on mutta kyllä se vähän pelkojani huojensi.
Tähän paikkaan sopii myös aurinko lähes koko päivän joten varjostuksestakin on huolehdittava kuumimpaan aikaan. Mutta kunhan nyt saadaan kasvihuone ensin pystyyn ja  kesä tuolta lumisateen keskeltä saapumaan niin mietitään sitten niitä varjostuasioita 😊

Hyvää viikon jatkoa
-Marjut-



Kommentit

Villa Kallio sanoi…
Siellä tuleekin oikein kunnon perustukset. Onko siihen kasvihuoneen viereen tulossa mitään muuta? Ajattelin vain, että vois saada suojaa muista ympärillä olevista jutuista.
Meillä tehtiin mansikkamaan pohjustustyöt, mutta .. kas kummaa lunta sataa taas lisää niin hommat jää vähäksi aikaa tauolle!
Marjut M sanoi…
Kiitos kommentista. Joo tuli heti kunnon kuoppa
😊 Vieressä on pieniä omenapuun ja marjapensaan alkuja. Kasvihuoneen eteen olen suunnitellut aidattua aluetta kasvimaalle. Mieleeni juolahti, että sitähän voisi jonkun köynnöksen jostakin kasvihuoneen nurkasta kasvattaa hieman varjostamaan.
Anneli A sanoi…
Varmasti hyvän kasvihuoneen saatte, kun perustukset tehdään kunnolla. - Mukavaa viikon jatkoa!
Marjut M sanoi…
Kiitoksia. Niin uskon kanssa, että kun perustus on kunnolla tehty niin hyvä tulee. Ei roudi sitten maa ja kasvihuone pysyy paikoillaan. Sekä aikaisemmin keväällä pitää lämmön jos nyt ei sitten tälläiset keväät tule muotiin muinakin vuosina kuin nyt on. Tänään taas sateli hiljalleen lunta. Pekka Poutakin oli jo kuulemma naureskellut keleille vaikka kyllä tässä pian itseltäni ainakin hymy hyytyy jos ei alkaa ilmat lämmetä :)
Villa Kallio sanoi…
Tuli vielä mieleeni, että me tehtiin heinäseipäistä aitaus ja portti oman kasvimaan suojaksi. Tosin edellistalvi tuli ja hajoitti osan aitaa eli tänäkesänä joudutaan sitäkin korjaamaan. Meidän aita nimittäin kasvaa umpeen kesäisin "unohdin kasvin no vanhoissa blogipostauksissani se näkyy"! :O
Kiva kun kävit vastavierailulla ja teretulemast uudelleen! :)
Marjut M sanoi…
Pitää kyllä tulla katsomaan blogiisi takaisin sitä aitaa, kun olen sellaista itsekin suunnitellut kasvimaan ympärille 😊 kiitti kun vinkkasit
Kaunismäessä sanoi…
Upea paikka kasvihuoneelle! Jään mielenkiinnolla seuraamaan projektianne, sillä kasvihuone on ollut jo pitkään haaveissani :)
Marjut M sanoi…
Kiitos Virpi kommentista. Laitan pian kuvia ja kertomusta kasvihuone palapelin kokoamisesta. Ei ollut ihan mikään tunnissa koottava rakennelma mitä ohjeissa luvattiin. Oli niin paljon nippeliä ja nappelia. 😊
Anonyymi sanoi…
Tarvitseko apua kasvihuoneen perustusten kanssa vai etsitkö luotettavaa tekijää? https://kodinplaza.fi kautta kilpailutat tarvitsemasi palvelun nopeasti! Yhdellä tarjouspyynnöllä vertailet yritysten hinnat, ehdot, arvostelut, takuut ja referenssit!

Suositut tekstit