Tammimaisemia ja kevään odotusta

Tammikuu taittuu yön päästä helmikuuhun. Ainakin täällä Etelä-Pohjanmaalla olemme saanut nauttia pääosin kauniista tammisista päivistä. En muista koska olisi ollut talvella näin pitkään, näin kaunista. Puut ovat olleet kuuran peittämiä ja maisemat ovat olleet niin rauhaisan seisahtaneen näköisiä.

Puutarha lepäilee ja puutarhurin mieli vaeltelee jo tulevassa keväässä. Mietin mitähän kasveja sieltä on talven yli selvinnyt. Niin paljon tuli viime vuonna sinne istutettua joten aivan jännityksellä odotan tulevaa kevättä.

Äsken soitti puhelinmyyjä joka tarjosi puutarha lehteä. Sanoinkin, että nyt osui heikkoon kohtaan kun tarjosi tätä puutarhalehteä ja kaupanpäälisiksi vielä puutarhasaksia. No tottahan tämä tarjous piti hyväksyä. Viikolla sorruin alennuksessa olevaan Viherpihaan ja uutuus Viherkoti lehteen. Täytyy sanoa, että hyviä lehtiä oli ainakin nämä kipaleet. Paljon asiaa ja kauniit kuvat. Joskus käy niin, että kaunis kansi myy ja sisältö ei olekaan niin hyvä.

Sisällä kiitollinen orkidea on kukkinut pitkään. Olen aina pelännyt, että orkidea on vaikea kasvi hoidettavana. Mutta nyt kun uskalsin sellaisen hommata niin olen tullut siihen tulokseen ettei voisi helpommalla päästä. Kerran viikossa annan orkidean imaista vettä n. 5 minuutin ajan. Ostin toki orkidealle tarkoitettua ravinnetta jota olen nyt kerran antanut. Vähän sellainen kiinnostus näihin tämä jälkeen heräsi joten en tiedä vaikka hommaisin vielä lisääkin orkideoita. Tällä hetkellä tosin ilmakasvit ja kaktukset ovat sellaisia joita mieleni tekisi tuoda kotiamme ihastuttamaan.








-Marjut-




Kommentit

Kruunuvuokko sanoi…
Onpa kaunis orkidea.
Marjut M sanoi…
Kiitoksia kommentista. Pidän kanssa kovasti tästä orkidean väriimasilmasta 😊

Suositut tekstit