Värikylpy Turun kasvitieteellisestä puutarhasta

Postaus ei sisällä mainontaa vaan liittyy omiin kokemuksiin. Viime kesänä olimme taas caravan reissulla Turun Ruissalossa. Siellä on niin hyvät pyöräilyreitistöt ja uintimahdollisuudet että sinne tulee palattua vuosi toisensa jälkeen. Myös kauniit maisemat vetävät puoleensa valokuvausharrastuksen puolesta. Plussaa on myös alueelta löytyvä koirapuisto jossa Suloa voi pitää matkan aikana vapaana. Täytyy mainita myös, että peseytymis ja ruoanlaittotilat caravaanareille on hyvin järjestetty. Sinne on aina mukava palata, tuttuun ja turvalliseen sekä kauniiseen paikkaa. Vielä ei ole tullut eteen kyllästymisen tunnetta mikä mulla ainakin saattaa jossain vaiheessa tulla joihinkin matkailupaikkoihin palatessa. 
Matkalle mentäessä on myös kiva käydä tutustumassa lähistöllä oleviin erilaisiin kohteisiin. Tällä kertaa yksi kohde oli Ruissalon kasvitieteelline puutarha. Olen aina ajatellut sinne menoa, mutta joka kerta se on jäänyt. Nyt tuntui, että sinne oli päästävä ja kannattihan se käynti. Aloitin kasvihuoneista ja olihan se aivan oma maailmansa. Nyt näitä kuvia katsellessa tulee aivan ikävä kesää... mutta sitä odotellessa ja onneksi tässä nyt sitä kohden jo kovaa vauhtia mennäänkin. Tässä kuvia kasveista ja niiden kauniista värimaailmasta.













Kesää odotellessa... ☺

terveisin Marjut







Kommentit

La La Lilja sanoi…
Oi, Ruissalon kasvitieteellinen puutarha on kyllä aivan hurmaava paikka! Eksyin sinne sattumalta viime kesänä ensimmäistä kertaa.
Marjut M sanoi…
Kiitoksia Piia kommentista. On se kyllä käymisen jos toisenkin arvoinen paikka, suosittelen lämpimästi kaikille.
Hanna Helena sanoi…
Laitoin heti muistilapun itselleni: Ruissaloon! Kiitos hienosta vihjeestä ja kuvakertomuksesta
Marjut M sanoi…
Kiitos kommentistasi Hanna Helena. Hienoa että sait vinkin tästä postauksesta. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka koko Ruissalo.

Suositut tekstit