Lapsuusmuistoja sadonkorjuun aikaan

Aamupalapöydässä juttelimme isännän kanssa hieman maaseudun ajankohtaisista töistä ja myös menneistäkin. Maatalouskonepaloja on sadonkorjuun aikana nyt sattunut ja eilenkin juuri palokunta kävi sammuttamassa yhden tällaisen tapauksen kylällä. Onneksi tiettävästi henkilö- ja eläinvahingoilta vältyttiin mikä voisi tällaisena kuivana aikana olla mahdollistakin. Sänkipelto kun lähtisi kulovalkeana leviämään tiheämmin asutulla alueella niin jo olisi tukala tilanne jos palokunta ei ehtisi muilta kiireiltään äkkiä paikalle.

Itselläni syksyn sadonkorjuusta tuli mieleen lapsuus ja mummola. Tenavana hypimme ladon ylisiltä heinäkasaan ja joskus viiletimme liaanilla pehmeille heinille. Toisinaan saimme olla mukana syksyn puuhissa pellolla ja körötellä traktorin kyydissä heinäkuorman tai heinäpaalien päällä. Näitä muistoja vaalin lämmöllä, koska lapsuus maalla oli mielestäni parasta aikaa ikinä.

Kotimmekin oli maalla ja viereisellä pellolla oli lapsuudessani syksyisin heinät seipäällä. Siellä me sitten leikittiin piilosta naapurin kaverien ja sukulaislasten kanssa. Mieheni joka on vähän nuorempaa kaliiperia leikki samaa leikkiä pyöröpaalien takana. Leikkiiköhän nykyajan lapset enää tälläisiä leikkejä? Itse pidän näitä muistoja kultaakin kalliimpana. Tuntuu, että nämä lapsuudessa hyvät kokemukset on muokannut minusta sen maalaistytön joka elää sydämessäni vieläkin. Tulee mieleeni vieläkin toisinaa, että mitä lapsenomaista kivaa sitä nyt tehtäisiin.

Nyt aikuisena voisin perustaa kesäkukkaniityn puutarhaani josta poimia maljakkoon kukkia niinkuin ennenvanhaa hyvinä aikoina. Palan lapsuutta voisi säilöä siihen kimppuun jonka poimisin niityltä koristamaan kotiamme.




Hyvää syksyn tuloa kaikille!
Olisi hienoa kuulla myös teidän lapsuudenmuistoja sadonkorjuuajasta.

Terveisin
Maalaistyttö Marjut <3

Kommentit

Suositut tekstit