Valomaalaus

Vuoden 2019 viimeinen päivä. Jotenkin tuntuu hyvältä hyvästellä tämä vuosi ja ottaa uutta vastaan. Tämä vuosi on koetellut monella tapaa, mutta tehnyt minusta jälleen vahvemman ja viisaamman. Toiveikkain mielin otan vastaan vuoden 2020 ja yritän elää hetkessä, kuitenkin ottaen kiintopisteitä tulevaisuudesta mitä kohti pyrkiä.

Rakas harrastukseni valokuvas on kulkenut läpi elämäni mukana. Sillä, että saa luoda jotain itse on valtava merkitys elämääni. Valokuvaus tuo välitöntä tyydytystä luovuuden nälkääni. Silloin kun se miellyttää omaa silmää voi tuntea niin vahvasti todeksi sen tuntee, että on ylpeä itsestä ja siitä kauneudesta minkä on pystynyt vangitsemaan hetkeen.

Rakastan oppia uutta. Kuitenkin olen todennut luovuuden kanssa, että liika oppi rajoittaa sitä. Muutama vuosi sitten kävin valokuvaskurssia, jonka sittemmin jätin kesken. Opin kuitenkin käyttämään järjestelmäkameran manuaali toimintoja omiin tarkoituksiini sillä hetkellä. Kuitenkin samalla tunsin, että luovuuteni katosi tehtävien myötä sen vuoksi, kun tehtäviä rajattiin ja piti toimia ohjeiden mukaan. Kaiken muun ohella alkasi tuntua raskaalta kerätä valokuvaustuntia kasaan ja tehdä tehtäviä. Ennen tätä valokuvaus oli ollut arjen henkireikä. Nyt  piti istua suurin osa koneella photoshoppaamassa yms. Joskus sekin on hauskaa, mutta se täytyy lähteä itsestä eikä pakosta. Se, että jokin asia pitää tehdä jotain muuta tarkoitusta varten, kuin omaa näkemystä luovuudesta ei ole minua varten.

Olen syvästi tunteva niin hyvässä kuin pahassa. Kun hyvä päivä sattuu kohdalle tehdään taidetta vesilätäköstäkin. Sitten, kun ryvetään tunteiden kanssa pohjamudissa ei nähdä elämässä mitää kaunista. Olen huomannut, että tämän jälkimmäisen tunteen tuo väsymys. Perus positiivisena ihmisenä tulevaisuudessa vaihtoehtona ei ole uuvuttaa itseäni niin, että en näkisi jokaisessa päivässä jotain kaunista.

Tällä hetkellä olen opetellut itse valomaalausta, koska tunsin, että se kiinnostaa minua. Kaikki lähtee itsestä ja sen oppiikin, jos on omaa kiinnostusta eikä muiden sanelemaa. Kaikki tulee kyllä ajallaan, kun tai jos se on tarkoitettu. Niinkuin lapsillakin kerrotaan olevan omat herkkyyskautensa oppiessaan uutta uskon näin olevan myös meillä aikuisilla. On aikoja, kun tunnemme halua oppia jotain uutta ja on aikoja, kun haluamme vain olla. Nämäkin on niin henkilökohtaisia asioita eikä ketään voi laittaa mihinkään muottiin. Antaa siis kaikkien kukkien kukkia ajallaan ☺

Tässä oppimiani valomaalauskuvia.

Kamera Canon EOS 1000D, aukkoarvo f/11,
valotusaika 6 sekunttia, ISO arvo 100, polttoväli 35 mm. 
Tämän kuvan valona toimi otsalappu, 
jossa punainen valo.


Kamera Canon EOS 1000 D, aukkoarvo f/11, valotusaika 7 sekunttia,
ISO arvo 100, polttoväli 35 mm. Tämä kuvan valona toimi otsalamppu,
jossa eri säätöjä. Säätönä välkkyvä valo.

Kamerana Canon EOS 1000 D, aukkoarvo f/11, valotusaika 5 sekunttia,
ISO arvo 100, polttoväli 35mm. Tässä toimi myös valonlähteenä
punainen otsalamppu.


Kamra Canon EOS 1000D, aukkoarvo f/11, valotusaika 5 sekunttia,
ISO arvo 100, polttoväli 35 mm. Jälleen otsalampun punaisella
 valolla maalailtu tämä kuva.
Nyt illalla ajattelin kokeilla näiden harjoitusten jälkeen sädetikulla maalailua :) 


Oikein Hyvää Tulevaa Uutta Vuotta 2020 kaikille!

Terveisin Marjut

Kommentit

Anneli A sanoi…
Onpa kiva harrastus sinulla. Pitäisi kokeilla tuota itsekin. Kiva kun olet laittanut arvot näkyviin. Ihanaa Uutta Vuotta 2020 sinulle!
Marjut M sanoi…
Kiitos paljon :) Kannattaa kokeilla tuota, tosi mukavaa puuhaa.

Suositut tekstit