Lämpökompostori toimimaan
Meillä on ollut lämpökompostori jo parisen vuotta. Olemme vieneet sinne kotitalousjätteitä, silloin tällöin sahanpurua ja puutarhajätettä vähän. Myös kanalan jätettä sinne on laitettu silloin tällöin. Kompostoitavaa on kertynyt siis jo paljon.
Myönnettäköön, että se on ollut aika huonolla hoidolla. Jätettä on mennyt sisään, mutta mitään ei ole tullut ulos vielä. Nyt sitten päätimme katsoa alaluukusta miltä se jäte siellä näyttää. Se oli tosi kuivaa ja kyllähän sen jo tiesinkin, että jotain häikkää siinä oli, kun lämpömittari ei noussut. Ajattelimme, että nyt on aika tehdä jotain asialle. Siksi päätimme panostaa asiaan, koska meillä oli kuitenkin lämpökompostorin sisällä hyvät ainekset kompostiin.
Avatessamme kompostia huomasimme siis oitis, että se oli liian kuiva. Sahanpurut kotitalousjätteiden seassa olivat melkein samassa koostumuksessaan ja vaaleassa värissään, kun sinne pari vuotta sitten niitä laitettaessakin. Tavaraa oli kertynyt sinne jo niin paljon, että päätimme ostaa kaupasta kompostivirkistettä, jota ujuttaa sekaan. Isäntä sai hoidella tämän homman. Hän laittoin virkistettä alaluukun kautta ja myös ylhäältä mistä normaalistikin tuotetta lisätään. Hän mylläsi tavaraa lämpökompostorin sisällä niin paljon, kuin se oli mahdollista. Sitten hän vielä lirutteli kuivalle kompostille lämmintä vettä.
Sitten eikun jännityksellä odotimme mitä tapahtuu ja alkaako kompostimme käymään kunnolla. Ihme oli suuri, kun jo seuraavana päivänä saimme havaita mittarin nousseen ja pysyneen lukemissa missä se ei aiemmin ollut pysynyt. Aluksi olin vähän epäluuloinen, että ihanko oikeasti se niinkuin toimii, mutta pakko se oli uskoa muutamien päivien päästäkin kompostorin mittari ei ollut laskenut lukemistaan. Myös jollain tavalla se haju oli erilainen kompostorin avatessa. Tuumasin miehelle, että jopa oli ihme ainetta. Toisaalta pieni vaiva siihen nähden kuinka äkkiä se todella alkoi toimia. Tämän, kun olisi viitsinyt tehdä aiemmin niin meillä voisi olla ihan käyttökelpoista kompostia jo. Mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan.
Nyt sitten käytämme kompostivirkistettä säännöllisesti ja ripauttelen silmämääräisesti vain jätteen päälle. Eilen juuri keräsin raparperiä säilöön ja vein sen lehdet kompostiin. Niitä oli niin paljon, että hyvä kerros tuli taas kompostiin. Siihen päälle ripottelin noin ½ dl virkistettä päälle.
Tuntui kyllä hyvälle nyt, että kompostori toimii ja toivottavasti jatkossakin pysyy vireänä.
Terveisin Marjut
Kommentit