DIY trampoliinista moongate
DIY trampoliinista moongate
Nyt tulee hieman osittain kesäisempi postaus talven keskelle. Toki hieman talveakin sekä joulua tästä postauksen lopusta löytyy.
Pitkään ihailin Instagramissa sekä Pinterestissä erilaisia moongateja eli kuuportteja. Mielestäni ne on niin kauniita ja maagisia. Aloin miettiä ihan vakavissani sitten, että olisihan sellainen ihana omassakin puutarhassa. Sitten, kun jotain tosissansa päähänsä saa niin eihän siitä ajatuksesta pääse eroon ennenkuin sen toteuttaa. Ensimmäisenä alettiin miettiä, että mistä se tehtäisiin.
Loppukesästä saatiin hyvä ideavinkki rikkimenneestä trampoliinistä. Tämän tuosta näkee rikkimenneitä trampoliineja pihoilla, kun tuuli on niitä vähän lennätellyt (kokemusta myös itsellä, mutta ei mennyt niin pahoin rikki ettei olisi saanut korjattua). Sitten satuttiin löytämään Facebookin Roskalava ryhmästä ilmoitus, jossa annettiin juuri tälläinen rikkimennyt trampoliini. Muuten kunnossa, mutta siinä matossa oli repeämä. Se sitten noudettiin ilmaiseksi ja alettiin vääntää sitä muotoonsa.
Se muotoon saaminen olikin ainut haastava asia tässä. Isäntä kuitenkin keksi keinon siihen. Ensin koottiin maassa trampoliinin ympyrä kahdeksi puoliympyräksi. Kumpaistakin väännätettiin niin, että puoliympyrän pää laitettiin traktorin pyörän alle ja taivutettiin pikku hiljaa kaarta enemmän ympyrän muotoon.
Lopuksi meillä oli kaksi suurin piirtein samanmallista moongaten kehikkoa. Näiden väleihin laitettiin trampoliinin jaloista tuet. Sitten olikin aika laittaa moongate paikoilleen. Vielä jäi metallikeppejä tähän kiinnitysvaiheeseenkin jäljelle rikkinäisestä trampoliinista. Kepit lyötiin osittain maahan ja moongaten päät työnnettiin maan pinnan yläpuolelle jääviin osiin. Näin se pysyy hyvin paikoillaan.
Kommentit