Sytytysruusukkeiden teko-ohje

Nyt oli taas aika tehdä sytykeruusuja, 
kun olen takunnut pönttöuunimme kanssa.
 Aikaa kuluu niin turhaan, kun sytyttämiseen menee aikaa. 
Tällaisen kun laitan palamaan pesään puitten ja paperin sekaan
 niin johan alkaa roihuta.


Tarvikkeet:

- munakennoja
- kynttilän jämiä tai steariinia
- vanha kattila
- toinen pienempi kattila tai metalliastia
(vesihaudetta varten)
- patakinnas
- pihdit

1. Tee ruusukkeita munakennosta. Ensin
revi yksi kerrallaan kennosta "munanpaikat"
irti ja revi hieman "ruusumaisemmaksi" reunoja.




2. Aloita tekemään loppukennosta suikaleita jotka
kierität rullalle edellisen työvaiheen pohjalle. Kun
rulla on saatu paikoilleen niin lisäile irtopaloja haluamiisi
paikkoihin täydentäen ruusun muotoa. Tee 
ruusukkeesta aika tiivis, että sulaan kynttilä-
massaan kastaessa se ei hajoa kallistettaessa.
( Tee ruusukkeita valmiiksi niin monta kuin
tarvitset.)




3. Laita hellan levy kuumenemaan ja vesihaude valmiiksi.
Kynttilänjämät ja / tai steariini laitetaan heti pohjalle
valmiiksi odottamaan sulamista.

VAROITUS! Varo kuumaa vesihöyryä joka
alkaa nousemaan vesihauteesta. On meinaan tosi
Hot Hot!!! Tiiän sanoa kokemuksesta :)

4. Kun kynttilät / steariini on sulanut (itse aloitan kyllä heti
kun sulaa vain on riittävästi) ala dippailemaan
ruusukkeita sinne. Ensimmäisenä kaikki toiselta
puolelta ja sitten uusi kierros ja toinen puoli.
Näin voi tehdä aina vuoron perään vähintään 2 kertaa
molemmin puolin niin tulee tarpeeksi.
Itse dippailen vielä kolmannen kerran, jos teen
ruusukkeita lahjaksi. Mielestäni 
talista muodostuu näyttävämpi kerros ruusukkeeseen 
useamman kerran dipattaessa.




Mietintöjä ja vinkkejä tästä työstä:

Tämä on ihan mukavaa puuhaa, mutta varovainen 
saa olla vesihöyryn kanssa sekä myös kuuman talin.
Joten tämä ei ole lasten puuhaa.

Kynttilän jämistä tippuu sydänlanka pohjalle
joten niitten sotkeentumista työskentelyyn
ei tarvitse murehtia. Pohdin itse vain voisiko
pitemmät kynttilälangat säilyttää ja 
jatkojalostaa kynttilöitä tehtäessä.

Pohdin myös tässä työn tiimellyksessä
voisiko kenties käpyjä kuivata ja
tehdä käpysytykkeitä samalla 
ohjeella. Taidanpa kokeilla piakkoin
ja ilmoitella sitten onnistuiko.

Joulun lähestyessä voi näistä
sytykkeistä tehdä myös pienen lahjakorin sellofaaniin
käärittynä tai laittaa näitä lasipurkkiin,
jonka voi kauniisti ulkoa koristella nauhoin yms.
Ruusukkeita voi tuikata myös
puisen grillitikun päähän ja tehdä
"ruusukimpun" jonka voi taas kääriä
sellofaaniin.



Mukavia ja turvallisia tekohetkiä!




Kommentit

Anonyymi sanoi…
Täältähän tämä ohje löytyi näihin ruusukkeihin kun sivustoa selasin. Tosiaan vaikka lahjaksi antaisi ken takan omistaa... Kiitos ohjeesta:) ja ajan kanssa pitää sivujasi lukea kun on niin paljon juttuja ja hyvä kun olet laittanut myös noita elämän tuntoja esille. t. Jaana
Anonyymi sanoi…
Hei, ruusuja nyt tehty täälläkin, kastelin ehkä vähän liian useasti... kun näyttävät niin leivoksille, täytynee varoittaa sukulaisia syömästä niitä:) t. Jaana
Marjut M sanoi…
Nämä on kyllä kivoja ja samalla käytännöllisiä. Varmasti kauniita ja herkullisen näköisiä sytykkeesi kun ovat runsaasti kasteltu talilla :)Joten kannattaa laittaa sukulasille varoituslappo -> Ei syötäväksi. Heh :)
Anonyymi sanoi…
Niinpä:)

Suositut tekstit