Pitsaa kaasugrillissä


Olemme joskus mieheni kanssa aika käytännöllisiä 
ja nuukiakin. Vietämme melkein samaan aikaan syntymäpäiviämme
ja täten olemme kehittäneet sellaisen perinteen,
että ostamme yhteisen isomman lahjan syntymäpäiviemme kunniaksi.
(Samaa periaatetta olemme noudattaneet myös jolulahjankin kanssa)
Mitä milloinkin tarvitsemme ja molemmat sitä käyttää niin sitten sellainen lahja hankitaan.
Tällä kertaa se oli uusi kaasugrilli.
***
Olin jo bongaillut netistä reseptejä siitä kuinka kaasugrillin
lämmössä paistuu maukkaita pitsoja...
Sitähän sitten piti heti kokeilla uuden grillin
taloon tullessa.
En ole aiemmin kokeillut myöskään durumjauhoja
pitsapohjaan vaan aina on tullut tehtyä venhäjauhoista.
Totesin kyllä nyt nämä durumjauhot paremmiksi,
koska se pohja tuli ohuempi vai liekö osaksi kaasugrillin
ansiota... Koska siellä pitsat sai kunnon lämmön
ja pohjat eivät ehtineet kohoamaan niin
niistä tuli yhtä rapsakoita kuin pitserian omista.
Vielä kun olisi malttanut odottaa jäähtymistä pitsan kanssa
niin olisi ehkä maistanut mautkin paremmin päällisistä.

Ensin paistoimme pohjia hetken aikaa folion päällä toiselta puolelta ilman täytteitä.
 Ennen kuin laitoimme täytteet niin käänsimme ne niin
 että paistettu puoli tuli täytteitä vasten.
Sllälailla toinenkin puoli paistui samalla aikaa kuin
pitsakin.


Kaasugrillin lieden puolella paistoimme ohukaisia valurautapannulla
ja niistäkin tuli oikein maukkaita.








Kommentit

Suositut tekstit