Lintujen ruokintateline

Talvi se sieltä tekee tuloaan ja
pikkuystäviämme ulkona aletaan taas muistamaan
ruokinnan merkeissä.

Minulle tuli tässä mieleen, että haluaisin 
väsätä linnuille uuden ruokintatelineen
puisten rinnalle.
Ensin minulla tuli mieleen kaksi kakkuvuokaa joista
 toisen olisin väsännyt siemenille paikaksi 
ja sen toisen olisin laittanut ns. katoksi,
mutta tätä alkaessani työstämään
kaikki ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä.
Joten oli pakko keksiä jotain muuta.
Aikani tallissa pyöriessäni ja pähkäillessäni
näin vanhan varjostimen ja mieleeni juolahti josko
siitä saisi ns. katon lintujen ruokapaikan päälle.
No siitä se ajatus sitten lähti ja eikun kokeilemaan kera
narun, mutterin, naulan ja rautalangan...



... ja tälläinenhän siitä sitten tuli. 


Lunta satoi pikkuisen maahan, mutta suli melkein saman tien.
Vielä ei ole pikku tirpat saaneet evästä ruokapaikalleen
koska luonnosta varmaan vielä löytyy heille antimia.
Mutta sitten kun talvi saapuu oikein kunnolla niin
sitten toivon että lintulaudallani käy kova kuhina
kun sinne siemeniä. 

Toki kupu on hieman kesäinen ja voisi jopa laulaa
"No onkos tullut kesä nyt talven keskelle ja laiteetaankos
pesä myös pikkulinnuille.." 
Mutta tokkopa linnut ruokintatelineensä kuosista pahastuu,
pääasia on että emäntä kantaa sinne tarpeeksi ruokaa 
koko talven :)





Kommentit

Suositut tekstit