Matkailua ja muuttoa

Tervehdys pitkästä aikaa. En ole blogiinkaan ehtinyt postailemaan koska Prahan reissun jälkeen alkoi muuton suhteen tapahtua. Kodillemme löytyi kiinteistövälittäjän kautta ostaja ja tällähetkellä osoitteemme on siis muuttunut. Nyt ei siis ole vapaa-ajan ongelmia ollut kun piti saada omakotitalo talleineen tyhjäksi uuden omistajan alta. Vielä menemme suorittamaan loppusiivouksen ja siltä erää elämämme siinä kodissa on tullut päätökseen. Totta puhuakseni olen huojentunut nyt kun tämä iso muuto on loppusilausta vaille valmis. Nyt voi kepein mielin alkaa toden teolla suunnitella uutta kotia.
Mutta palaanpa hetkeksi kuukauden takaiseen Prahan reissuumme. Olimme siis siellä huhtikuun alussa ja voin ihan rehellisesti sanoa, että vaikka ostin uuden kevättakin matkaan niin tuli kuule talvitakkia ikävä. Ei sielläkään vielä lämpimistä kevätilmoista ollut tietoa niinkuin ei täälläkään suunnilla. Mutta onneksi ei vettä satanut, ainoastaan lunta yhtenä päivänä leijaili ja olo oli kuin jouluostoksilla konsanaan. Muuten reissu oli kyllä hyvä ja tuli juuri oikeaan saumaan. Pääsi vähän ennen muuttoa nollaamaan tilannetta muihin maisemiin ja kokemaan sekä näkemään uuttakin. Paljon kuljimme metrolla, raitsikoilla, bussilla sekä abostolin kyytillä. Tällä reissulla Praha tuli taas tutummaksi kun kolusimme niin paljon kuin ehdimme joka paikkaa. Tässä kuvia ensimmäiseltä päivää. Heti kaupungille päästyämme hyppäsimme jokilaivan kyytiin ihailemaan päivävalossa kaunista kaupunkia joelta käsin. Myös pääsiäismarkkinoille ehdimme vaikka mitään ei tullut ostettuakaan paitsi hyviä herkkuja. Tällä kertaa pidättäydyin ostamasta tuliaisia matkalta koska jäähän meille muitoksi kuvia. En tarvitse enää komeron tai hyllyn täytettä. Kyllä se nyt ainakin viimeistään tässä muutossa kävi selväksi :) Joten tässä kuvia muistona ja tuliaisina.

















Loppukevennyksenä nämä linnut. Kuinka sattuikin tälläinen pariskunta reitillemme. 
Niillä oli ainakin aivan selvästi kevättä rinnassa.

Tältä erää toivottelen oikein hyvää kevään jatkoja teille
toivoo Marjut


Kommentit

Saassa sanoi…
Kauniita kuvia kauniista kaupungista
:-)
Muutot ei ole mukavia, mutta tavaramäärä vähenee, karsiessa turhia pois. Muutto viiden vuoden välein,pitäisi kaapit hyvin tyhjänä ;-D

Mukavaa, että talon myynti onnistui niin helposti. Nyt innolla uuden tekoon

Aurinkoista toukokuuta
Marjut M sanoi…
Kiitos, toukokuu onkin alkanut ihan kauniissa auringonpaisteessa, toivottavasti kuitenkin tuo pieni koleus karisee kuun tässä edetessä. Kaunis oli tottatosiaan myös Praha hieman koleasta ilmasta huolimatta. Muutot ei kyllä ole minunkaan mieleeni juuri tuon tavaramäärän vuoksi. Kyllä sitä pitääkin kaikkea raahata mukanaan, mutta kun se luopumisen tuska on niin kova kaikesta. Toisaalta helpottaa sekin kun pystyy luopumaan asioista. Olen myös huomannut että jos luopuu jostain vanhasta saa uutta tilalle ja tähän asti se on ollut vain hyvää :)

Suositut tekstit