Kristiinankaupungin Avoimet Portit
Kristiinankaupungin kulttuuritapahtuma avaa taas portit pihoihin ja puutarhoihin 15. - 16.6.2019. Useana vuonna olen itsekin käyskennellyt puutarhaihmisenä Kristiinankaupungin kauniita katuja ja pistäytynyt kauniita puutarhoja ihastelemaan.
Vuosi toisensa jälkeen tämä nostalginen pieni puutalokaupunki saa ihmiset liikkeelle kesäkuisena viikonloppuna aistimaan silmillään kaunista miljöötä kauniine pihoineen. Paikka lumoaa kulkijan, koska sen henki on aivan erilainen kuin modernin kaupungin. Kuin piste i:n päälle ovat nämä pihat ja puutarhat, jotka ihanat omistajansa ovat avanneet yleisölle. Myös ääressä oleva meri antaa oman lisänsä kauniiseen miljööseen.
Porttien takaa pihoista ja puutarhoista on aina löytynyt, jotain suuhun pantavaa ja viihdettä uniikkejen puutarhojen sekä pihojen lisäksi.
Avoimiin portteihin ja pihoihin on mukava lähteä hakemaan ideoita omaan pihaa oli se sitten iso tai pieni.
Terveisin Marjut
Kommentit