Kevään esikasvatetut kasvit
Esikasvatus on onnistunut tänä vuonna paremmin kuin koskaan aiemmin. Tämä taas johtuu näistä poikkeusoloista ja kotoilusta. Nyt on ollut aikaa ja jaksamista enemmän keskittyä esikasvattamiseen. Näitä taimia on vahdittu nyt haukan lailla aamuin illoin ja päivisinkin. Nyt se sitten palkitaan, kun huomaan, että sekin minkä sain kuolemaan viime vuonna lähtökuopissaan niin onnistuikin tänä vuonna hyvin.
Tässä keijunmekkoja kiipeilemässä seljan oksilla. Tykkäsin laittaa tukikepeiksi näitä seljan oksia, kun ne oli niin söpön näköisiä tupsuineen, että ne toiva heti "sitä jotain" istutukseen.
Petuniat ovat päässeet vähän yksityisempiin ruukkuihin yhteiselon jälkeen. Vieläkin ruukuissa saattaa majailla enemmän kuin yksi asukki, mutta saattaapi olla, että muutto on tiedossa kasvupyrähdyksen tullessa joillakin yksilöillä.
Samettikukat ovat myös osa vielä samassa ruukussa ja voi olla, että tilanne sillee jääkin. Pitää seurata niiden kehitystä ja sitten muuttaa toinen omilleen, jos siltä näyttää.
Näistä amppelitomaateista tuli varmasti vähän hujoppeja. Pitää muistaa ensi vuonna myöhentää hieman ja himmailla tomaattien esikasvatuksessa. Ne ehtivät hyvin kasvaa vaikka siemenet kylväisi vähän myöhemminkin. Tuntuu, että nämä ovat yhtäkkiä tehneet sellaisen kasvupyrähdyksen ja luulevat, että niistä pitäisi tulla runkotomaattia. Mutta muistan, että aiemminkin näin käynyt, että ensin ne tekee vartta ja sitten kallistuvat ajan saatossa roikkumaan.
Kevään yllättäjä eli pelargoni. Tämä ei siis ole esikasvatettu vaan tämä on talvehtija. Kaksi kolmesta taimesta selvisi hienosti pienen pienellä hoidolla valoisassa nurkkahuoneessamme yli talven. Nyt huomasin, että se tekee jo ensimmäisiä nuppuja ja pian kukkaa pukkaa. Ihanata!!! Tätä pelargoniaa pitää kyllä alkaa vaalia ja nostaa jälleen syksyllä samaan tilaan talvehtimaan.
Hyvää kevään jatkoa kaikille teille.
Toivottavasti olette jaksaneet hyvin näissä poikkeusoloissa.
Terveisin Marjut
Kommentit