Dubain matka

Nyt on sitten matka tehty ja täytyy sanoa, että oli kyllä niin upea reissu. En olisi ikinä kuvitellut, että se menee niin hienosti. Ihmiset oli ystävällisiä ja avuliaita siellä. Vaikka englantini ei niin hyvää olekkaan niin kaikki asiat sujui kuitenkin aika hyvin pieniä väärinkäsityksiä lukuunottamatta joista kuitenkin aina selvisi hyvin.

***

Dubai oli huikea arkkitehtuurinen nähtävyys sekä eri kulttuurien kohtaamispaikka. Joka aisteille riitti virikkeitä pitkin päivää. Myös minut yllätti se ihana itämainen tuoksu joka leijaili esimerkiksi maailman suurimman ostoskeskuksen Dubai Mallin tuntumassa hyvinkin voimakkaana. Siellä samaisessa paikassa "takapihalla" oleva Dubai Fountainin suihkulähde-esitys oli huikean mahtava. Kello 6 illalla alkava puolen tunnin välein oleva vesishow jatkuu iltamyöhälle. Ihan tippa linssissä katselin ja kuuntelin showta, kun se oli niin huikea.



Dubai Mallin vieressä on myös maailman korkein rakennus Burj Khalifa, jonka rinnalla muut rakennukset vieressä (jotka nekin aika korkeita) näyttivät aika kirpuilta. Päivällä kauniisti auringonvalossa kiiltelevä rakennus alkaa hienosti välkkymään valoineen illan hämärtyessä. Näkymä ei varmastikkaan jätä ketää kylmäksi ja kyllä siellä salamavalot välkkyivätkin.




Dubai Mallissa on myös monikerroksinen Aquarium & Underwater Zoo. Päätimme käydä katsomassa vähän kaloja ja muita veden eläviä siellä ja kyllä kannatti 80 dhs (dirhamilla) saimme katsella kattavasti näitä kaiken kirjavia ja ihastuttavia kaloja, matelijoita, pingviineitä jne.



Rausku ja hai sekä pikkukaloja.. kaikki sulassa sovussa samassa jätti akvaariossa.

Meduusan ulkomuoto hämmästyttää joka kerta.
Tämä kala oli ihana kun se tuli tapittamaan lasin läpi
 pitkäksi aikaa meitä ja pitihän häntä sitten siinä kuvailla myös.

Pingviinit oli minun suosikkejani. Ne ovat vain niin
hellyyttäviä ja suloisia.

***
Kaupunkikierros oli aivan ehdoton juttu, kun ekaa kertaa tässä kaupungissa oltiin. Siinä näki kaupunkia monipuolisesti, kuuli kulttuurista tärkeitä asioita sekä sai vinkkejä kaupungista ja kaupungissa omatoimimatkoilla kiertelemisestä. 

Nämä seuraavat kuvat ovat Madinat Jumeirahin alueelta. Pilvenpiirtäjien jälkeen nämä maisemat näytti ns. ihanan luonnollisilta vaikka rahan kanssa nämäkin oli tehty viimeisen päälle siististi, mutta jotenkin tämä paikka vain arkkitehtuurillaan, kasveillaan ja kanavatyylisin vesiväylin lumosi minut täysin.

Tämän paikan vieressä oleva ns. "seitsemän tähden" -hotelli Burj Al Arab oli myös huikaiseva näky vaikka onkin aikasta modernin näköinen. Toki se näyttää perinteisen dhow-purjeveneiden purjeen muotoiselta.

Madinat Jumeirahin aluetta.


Madinat Jumeirahin kaunis kanavatyylinen vesiväylä.

Burj Al Arab

***
Pääsimme myös kaupunkikierroksella testaamaan perinteisen abra vesitaksin. Jolla Dubainlahden ylitys Bur Dubain puolelta Deiran puolelle kesti vain pari minuuttia. Tämä oli ihan siisti kokemus ja käytimme sitä matkalla myös toisinkin päin. Ajelimme metrolla ensin Deiran puolelle ja siellä aikamme Soukkeja kierreltyämme hyppäsimme abraan. Lahden ylitys maksoi vaivaiset 1 dhs.

Perinteinen abra vesitaksi.

Kaupunkikierroksella kävimme myös The Palmissa. Palmun muotoisesta saaresta minulla ei tietenkään ole kuvaa. Lentokoneesta sen muodostelman näki hienosti. Dubaihin on rakenteilla myös ihmisen tekemiä "tekosaaria" lisääkin, toinen isompi palmusaari ja The World. Ehkä näitä pääsen ihastelemaan seuraavalla Dubain reissulla, koska tänne on päästävä uudelleen.

***

Tässä murto-osa Dubain reissustamme. Mutta täytyy sanoa
että se täytyy itse kokea että siitä saa sen upean fiiliksen.
Joten suosittelen Dubaita matkailukohteena, jos miettii matakohdetta koska tuolla pystyy hienosti yhdistämään kaupunki ja rantaloman. Myös me kävimme rannalla rentoutumassa yhtenä päivänä  ja sieltä on muistoina rusketusraidat :) Leuto tuuli puhalteli ja merivesi vilvoitteli niin ihanasti että hieman aurinko pääsi ensikertalaisen auringonpalvojan yllättämään. Yleisellä rannalla sai vuokrata aurinkotuoleja, pyheitä ja aurinkovarjoja. 

Nyt kuitenkin lopettelen tältäerää Dubaista postailemisen, mutta ehkä joskus vielä palailen uusin kuvin ja kertomuksin. Koska matkaan sisältyi vielä muitakin ihania muistoja ja huippuhetkiä.

***

Lomaterveisin Marjut






Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei Marjut, täällä taas lueskelen sinun sivuja,,, ja en voi muuta kuin ihmetellä kuinka monissa sivuissa tuntuu kuin oisin itse kirjoittanut, joka sivusta tekis mieli jotain laittaa, mutta eihän se enää näin jälkikäteen tieten ole viisasta:) Mutta tämä on pakko laittaa, mekin käytiin pari vuotta sitten Dubaissa, se on meidän ainokaisemme matkamme, jonka olemme tehneet. Ja kokemukset aivan mahtavat niin kuin teidänkin. t. Jaana Ja kuule, jos satun laittaa komenttiin jotain aivan pöllöä ja kun on niin pitkiäkin, niin voithan harkita, että laitatko näkyviin, mutta se tosiaan ihan sinun valinta:)
Marjut M sanoi…
Kiva kuulla kun on ns. "samanhenkinen" ihminen. On mukava jakaa kuulumisia samoista mielenkiinnon kohteista :) On kuule niin mukava lukea sinun kommentejasi, kiitos niistä. :)
Anonyymi sanoi…
No, samoin kiitos ja kiva kuulla. Olen niin iloinen, että olen löytänyt tänne, kommentointikin on minulle sellainen hyvä tylsyyden esto harrastus, siispä jatkellaan samoilla linjoilla ja minulla on vielä täällä paljon luettavaa:) -J-
Anonyymi sanoi…
Hei Marjut, taas tulin kurkkaa sinun sivuilla ja huomasin, että sivun reunassasi oli Dubai tutuksi blogi, pitihän sitä lueskella. Ja tuli taas itsellekin hyviä muistoja mieleen. Sitä minä eniten ihmettilin, kun siellä oli niin siistiä ja turvallista. Myös se oli vaikuttavaa, kun ensimmäisen kerran aivan lähietäisyydeltä siellä korkean rakennnuksen hississä katsoin musliminaista suoraan silmiin, niin mikä valloittava lämmin hymy sieltä tulikaan... tulin tosi onnelliseksi, kun olin pelännyt vastaan tulevan toisenlaisen ilmeen... niinpä niin, omat ennakkoluulot tekee tepposia monta kertaa. Se oli myös hieno kokemus ja elämys kun käytiin hiekka safarilla, ajettiin aavikkorallia maastureilla, sitten oli kameliratsastusta, iltapala arabialaiseen tyyliin, tanssiesityksineen siellä aavikkolla tehdyssä "pikkuleirissä.
ja tämä on vielä pakko kertoa, että olihan siellä niitä huippuhienoja hulppeita ostoskeskuksia, toisessa keskellä laskettelumäki ja toisessa jäähalli. Paljon ei tullut ostettua niistä, mutta sitten kun löysin omalle kukkarolle sopivan halpamyymälän, niin tuli ostettua jonkin verran kivoja vaatteita, joita vieläkin voi hyvin käyttää.
Että tälläisiä matkamuistoja tässä vielä tahdoin jakaa... Hirveän matkustus intoinen en ole, vaan enemmäkin kotihiiri, ehkä siinä olemme erilaiset, mutta mutta kyllä minä Pariisissa haluasin käydä, vaikka edes viikonloppu kaupunki loma riittäsi... saapas nähdä, tuleeko käytyä, vai haaveeksiko jää. moi moi taas -Jaana
Marjut M sanoi…
Oli se Dubai kyllä siisti ja turvallinen. Ennakkoluuloja oli myös että jos minä teen jotain väärin siellä ja tulee seurauksia mutta kaikki sujui paremmin kuin odotin ja ihmiset olivat niin palvelualttiita. Nyt on taas haaveissa uusi matka, mutta väillä pitää mennä muualle mutta ehkä joskus vielä palaamme Dubaihin. Minäkin olen aika kotihiiri mutta joskus minulle iskee kaipuu maailmalle, sekin on kausiluontoista. Nyt ennen joulua on mukava olla vain kotona ja värkkäillä joulua.. ei hennoisi nyt kyllä lähteä ulkomaille :)

Suositut tekstit