Kevättä rinnassa

Täällä taas pidennetyn viikonlopun loppumainingeissa. Näillä leveysasteilla on ollut tämä viikko hiihtolomaa.. No eipä ole täällä tainnut kukaan oikein hiihtää kun lunta ei ole mailla eikä halmeilla, mutta loma on aina loma. Itselläni oli vain perjantai vapaana, mutta tekeehän se pieni pidennetty viikonloppu aina sellaisen kivan sysäyksen arjen keskelle. Sain jotain hyödyllistäkin tehtyä lomapäivänä ja laitoin kotia vähän uuteen uskoon. Aina näin kevään kynnyksellä tulee sellainen mieli, että haluaa vaihtaa huonekalujen järjestystä vaikka vain vähän ja uusia osaa tekstiilejä, yleensä verhoja. Sain myös vaihdettua mullat osaan viherkasveista ja jaettua niitä myös. Huvittavaa kuinka viime vuotinen ulkomuratti tykkää niin olla sisällä vaikka en ole eläissäni saanut edes sisämurattia pysymän hengissä tuvassa. :) 







Viikolla jo parahiksi postilaatikkoon kolahtanut Unelmien Talo & Koti lehti toimi porkkanana sekä inspiraation lähteenä kodin siivoamiselle sekä uudistamiselle. Pelkkä kansikuva toimi jo innoittajana
ja urakan loppuun saatettuani sain hyvillä mielin istahtaa sohvalle ja uppoutua ihanaan sisältöön :)


Kommentit

Anonyymi sanoi…
Voi ihmettä Marjut, aikani kävin tuijottelemassa sun postausta ja vihreää sitkeää murattia ja ajattelin ettei minulla ole nyt virtaa mihinkään, mutta hups keikkaa... yks kaks yllättäin... olinkin vaihtanut verhot keittiöön ja olkkariin, sekä tyynyjä, sun muita kipposia ja kupposia... keväistä tulikin hieman entisen tunkkaisen sijaan... Kannattaa käydä täällä Marjutilla kylässä... elämä voi yllättää ihanan ystävän "seurassa":) t. Jaana
Marjut M sanoi…
Ihana kuulla että olit kans saanut virtaa tehdä kevätsisustusta :) Aivan lämmittää niinkuin kevätaurinko tuo sinun kommenttisi jälleen, niin hyvälle mielelle siitä tuli. Eikö piristäkkin ihmeesti, kun talo on saanut uutta ilmettä? Minä ainakin odotan kotiin pääsyä töistä taas aivan erilailla kun tuntuu, että paikat ovat niin freesit. Nyt olen yrittänyt takoa päähäni, että alan panostaa enemmän viikko siivoukseen ja muutenkin pysyisi paremmin järkestyksessä niin mielikin pysyy pirteämpänä kun koti on siisti.
Anonyymi sanoi…
Jepp jepp Marjut ja nyt ihan muuhun asiaan, mun on pakko laittaa sulle tälläinen murre pläjäys ku olen itse sieltä Kainuusta kotoisin. Tämä ilmoitus oli tänään Kainuun Sanomissa joka tulee meille nyt tänne Pohjois-Pohjanmaalle ilmaiseksi vanhempien tilaamana. Siis ilmoitus kuului näin; Elekeä tuluko meille sillo moaliskuun kaheskakspäevä. Minä en kehtoa teijän kanssa enneä vehtaotuo... siis tässä oli Kainuulaisella perusjuntti tyylillä ilmoitettu, että asian osainen ei vietä syntymäpäiväjuhlia. Kyllä minä ainakin pysyisin poissa tälläisen ilmoituksen luettua:) Nyt hyvät yöt ja pirteät huomiset! t. Jaana
Marjut M sanoi…
Ihanaa tuo murre :) Enpä muuten olisi ihan heti tajunnut, että kyseessä oli tuollainen ilmoitus, syntymäpäivistä siis. On se kummallista kuinka tälläisessä pienessä maassa on ns. "eri kieli tai murteita" joista muut ei tajua kaikkea tai voi olla, että muut tajuaa mutta minä en. Olen aina ollut huono erottamaan muiden alueiden murteita. En olisi tiennyt tuota Kainuun alueen murteeksi. Sitten joskus mietin tänne blogiin kirjoiteltuani, että tajuaako kaikki minun pohjanmaanmurrettani koska pakostihan sitä tänne kirjoitellessa tuloo laitettua.
Harrastan myös paikallislehden lukemista nauhalle näkövammaisille paikallislehden lukijoille ja siinä oli kans hyvä murreteksti viime kerralla kun luin sen. Oli kyllä toisaalta hieman haastavaa lukea oikeen kunnon vanhaa murretekstiä sujuvasti, toki en sitä aivan sujuvasti saanutkaan luettua joten takelteluja varmasti jonkin verran tuli. Mutta se oli aika mielenkiintoista luettavaa silti.
Anonyymi sanoi…
Minusta on tosi kiva, kun tulee välillä noita murresanoja sinunkin postauksiin, ne rikastuttaa kovasti tekstiä. Uusimmassakin postauksessasi oli itselle kiva uusi sana, se tais olla jotain sinne päin kuin retalehdi, että kiva, jotta niitä "tuloo":) Vai, teet sinä tollaista tärkeää lehden lukemishommaakin... -J-
Marjut M sanoi…
Joo sellaisen lukuhomman aloin syksyllä. Harvakseltaan tulee niitä lukuvuoroja kun on paljon vapaaehtoisia lukijoita. Ihan on ollut mukavaa puuhaa ja tulee luettua lehtikin sillä kertaa paljon paremmin ☺

Suositut tekstit