Metsä vol. 2

Metsähän on oiva retkipaikka perheellekkin. Kokemuksesta tiedän, että mieleen ovat painuneet kaikista kivoimmat muistot lapsuuden reissuista ne kun oltiin viikonloppuisin silloin tällöin metsäretkillä ja paistettiin nuotiolla makkaraa. Vaikka se eväiden syönti metsässä oli ehkä se kohokohta, kun leipä ja maitokin maistui paremmalta kuin kotona makkarasta puhumattakaan. Mutta kuitenkin se luonto ja mielikuvituksen valloilleen päästäminen leikkiessä oli myös hyvin tärkeä juttu. Metsässähän lapsen mielikuvituksella ei varmastikkaan ole mitään rajaa. Mörköjen ja kaikenlaisten menninkäisten sekä metsänolentojen kotejahan voi olla siellä täällä. Sitten sai rakentaa muiden lasten kanssa risuista majoja kuusen jurelle, kerätä käpyjä joita löytyy vielä seuraavana päivänäkin taskuista. Moniko lapsi tietää käpyeläimistä tänä päivänä mitään? Huomaa, että lapsia kiinnostaa kuitenkin nykyäänkin paljolti sellainen itse tekeminen ja rakentelu jota pitäisi ruokkia juuri tälläisillä luontoon sijoittuvilla retkillä jossa opetetaan myös kunnioittamaan luotoa samalla. Kun lapselle jää hyvät muistot metsäretkistä niin olen varma siitä, että näin hän aikuisena löytää sieltä metsästä sen oman hegähdyspaikkansa kiireen keskellä.









Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei, taas sinä siellä niin ihanin ja terveellisin ajatuksin olet liikkeellä ja tulee niin omatkin samankaltaiset lapsuusmuistot mieleen... oli menninkäisiä ja makkaraa jne. Säilyköön jokaiselle lapselle oikeus ja mahdollisuus luontoon ja ihanaa vielä on jotain mikä ei maksa mitään tavalliselle tallaajalle, ettei jo joku ole pääsylippuja poluilla myymässä:)t. Jaana
Marjut M sanoi…
Joo kyllä se on hyvä, että tässä maassa jokin asia vielä on ilmaista mistä ihminen voi nauttia. Toinen on ehkä sitten vielä luonnonvesissä uiminen joka on mielestäni kanssa tosi ihanaa.
Ihania metsäkuvia ja samanlaisia muistoja itsellä lapsuuden metsäretkistä
Marjut M sanoi…
Kiitos, kiva kuulla että muillakin samanlaisia muistoja metsäretkistä ☺

Suositut tekstit