Hyvää alkanutta tätä vuotta kaikille! Viime kerrasta onkin vierähtänyt tovi kun olen tänne kirjoitellut mutta nyt uudella innolla. Loppuvuosi meni enemmän ja vähemmän murehtiessa tulevaa ja joulukin meni siinä sivussa ilman miinkäänlaisia koristeita kodissamme. Ainoastaan isäntä toi valkoisen joulutähden ja that's it. Sekä jostain syystä innostuin kuitenkin väsäämään muutamia joulukorttejakin itse.
Loma Luostolle joulun välipäivinä teki terää ja ajatusten hetken levätessä Lapin kauniin valkoisessa ja huurteisessa luonnosssa teki tehtävänsä. Olo on ihanan raukea ja seesteinen. Paljon ideoita putkahteli luovaan mieleeni ja nyt olen niitä lähtenyt toteuttelemaan.
Asiat oman kodin rakentamisesta toiselle paikalle ovat myös alkaneet pikkuhiljaa edetä. Uuteen rakennuslupaan keräilemme tarvittavia papereita. Mammuttihirreltä olemme alustavasti varanneet hirsitalon ja uskoaksemme unelmamme tulee tälläkertaa toteutumaan. Rakennustarkastajakin on alustavasti näyttänyt vihreää valoa uudelle tontillemme ja tällä kertaa Elyn lupia ei tiettävästi tarvitse kysellä koska tontti on sen verran kaukana rannasta.
Vanha tontti jäi nyt kuitenki käyttämättä mutta siihen on idean siemen jo kylvettynä joten malttamattomana jään odottamaan totutuuko suunnitelmamme. Innoissani olin mennyt ilmoittamaan itseni viime vuonna kurssille jossa suunnitellaan oma piha. Olemme kuitenkin ajatelleet, että meidän piha tulee olemaan vanhalla tontilla ja talon ympäristöön emme isoja nurmialueita tai istutuksia tee. Vanha tontti on kuitenkin tien toisella puolella ja sinne on nyt tilaa ideoida isompaakin pihaa. Jokilaivakin tulee joenrantaan vanhan tontin rantaa joten jotain rentoutumisaluetta olemme suunnitelleet.
Tässä hieman syksyisiä kuvia entisestä ja nykyisestä tontista. Tällöin en vielä tiennyt kuvaillessani, että emme saisi rakennuslupaa joenrantaan. Ehkä alitajuntani tiesi jo jotain kuitenkin kun sattumalta kuvailin tien toistakin puolta johon nyt näillä näkymin rakennamme jos lupa tälläerää heltiää.
|
Uuden tontin maisemia |
|
Tähän paikoille talo tulisi. Lato joudutaan purkamaan ennen kuin aletaan tontilla touhata.
|
|
Vanhan tontin näkymiä |
|
Sulolla on tilaa temmeltää. Uskon, että Sulo saa kuitenkin jonkin turvallisen alueen tältä vanhalta tontilta. Vaikka hän vesikammoinen onkin mutta enpä rohkenisi luottaa siihen ettei mitää tapahtuisi hänelle. Varsinkin pettävät jäät voivat olla kohtalokkaita. |
|
Vanhan tontin rantaa. Isäntä siellä sinisissä haalareissaan varmaan haaveilee jokilaivan paikasta :)
|
|
Lapuan joki vanhan tontin rannassa.
|
|
Pyhä puu pihlaja. Tuokoon tämä voimaa kääntää hävio voitoksi tällä vanhalla tontilla. |
|
Joen toisella puolella on kaunis vanha rakennus. Se kuvastaa meidän haaveita omasta kodista tänne. |
Rakennustoiveita ja puutarhaunelmia
toivon tälle vuodelle!
Terveisin Marjut
Kommentit