Vanhan sohvasängyn kunnostaminen

 

Minulla on ollut niin ihana projekti nyt käynnissä, että olen malttamattomana odottanut pääsyä postailemaan siitä. 

Alettiin kunnostamaan viikko sitten vanhaa sohvasänkyä ja työ eteni vinhaa vauhtia, kun en malttanut pitää näppiä erossa tästä projektista.





Tältä vanha sohvasänky näytti ennen kunnostusta. 


Isäntä otti astetta järeämmät konstit käyttöön, kun pelkkä pesu ei riittänyt ja hiekkapuhalsi koko komeuden.




Tässä sohvasänky on saanut päälleen Tikkurilan paneeli-ässä hirsisuojaa, joka on sävytetty valkoisella. Tätä oli jäänyt talon rakentamisesta, joten ajattelin hyödyntää sen tässä projektissa. No katsottiin sohvasängyn tarvitsevan vielä lakkaa pintaan, joten kävin ostamassa K- Raudasta Tikkurilan puolihimmeää Kiva 30 kalustelakkaa, joka on kulutusta kestävää. Sitä sipaisin pintaan vielä kaksi kerrosta. 

Hiekkapuhallus teki tehtävänsä ja sohvasänky imi puoleensa hirsisuojaa ja lakkaa kovasti. Sen vuoksi laitoinkin lakkaa kaksi kerrosta, että on sitten tarpeeksi ja pinnasta tulee tasainen sekä pienet "tikut" varmasti kiinni penkissä eikä kenenkää kädessä.

Aivonystyrätkään ei säästynyt tässä projektissa työltä, kun piti alkaa miettiä patjoja tähän sohvasänkyyn. On muuten hankalaa löytää patjaa, joka sopisi tähän projektiin, koska tämän sohvasängyn koko on kaikkea muuta kuin normi. Leikkaamalla toki vaahtomuovipatjasta saisi sopivan, mutta perus edullisia patjoja korkeutensa ( 5cm - 15 cm) puolesta olisi saanut ostaa useita. 

Sitten päässä syttyi yllättäen taas idea ja aloin katsoa vanhoja käytettyjä sohvia Facebookin MarketPlacesta. Jollain ihmeen kaupalla löysimme ilmaiseksi sohvan, jossa oli kuvan patjat. Tuuletusten, tamppausten ja pesun jälkeen ne upposi sohvasänkyyn kuin nenä päähän.

Yksi ongelma meille jäi vielä ratkottavaksi nimittäin pienen korotusosan joudumme vielä tekemään, koska istuessa pöydän ääreen etuosa painaa jalkaa. Tätä ratkomme vielä, mutta muuten projekti on valmis ja pötköttäminen sohvasängyssä tuntuu aivan ihanalta 💓


Oikein ihanaa viikonloppus Sinulle 💓


Terveisin Marjut













Kommentit

Sari sanoi…
Tulipas kivan näköinen sohvasänky. Tuolla hiekkapuhalluksella näytti tulleen siisti pinta. Itsekin haaveilisin vähän tuon tyyppisestä sänkyratkaisusta meidän vierashuoneeseen, pitänee lähteä varmaan kiertelemään kirppareita.
Marjut M sanoi…
Tästä tuli kyllä niin ihana, että se vetää emäntää puoleensa tämän tästä :) Tämä on kyllä kiva vierasvaravuoteeksikn, kun sen saa levitettyä isommaksi tarpeen vaatiessa. Kannattaa tsekkailla kirppiksiä niin kivijalkakirppiksiä kuin netinkin omia :) Onnea etsintään :)

Suositut tekstit