Nurmikon rajaus


 

Teimme oikein löydön kesäloman aikana paikallisesta betonikiviliikkeestä. Kiertelimme pihassa katsellen I-laadun kiviä ja olihan ne kauniita sekä hintavia. Päätimme käydä vielä perällä katsastamassa ns. II -luokan kasan. Sieltä löytyi kivan näköistä Kartano kiveä ja vähän laskeskelimme, että se voisi tulla edulliseksikin. Päätimme kuitenkin tarkistaa laskelmamme myymälän konttorissa ja edullistahan se oli, joten lastasimme joukkoomme koko loppulavan. Myyjä kertoi myös, että vaikka jotkin kivet päätyvätkin II -laatukasaan ne eivät kuitenkaan ole sen huonompia kuin I -laadunkaa. Ne siirretään uuden tieltä pois sekä ne pitää siirtää pois silloin, kun lava on vielä niin ehjä, että sitä kestää siirtää.

Suunnittelimme, että rajataan pihasauna ja palju omaksi kokonaisuudeksi näillä kivillä. Ikävää, kun murske jota ollaan laitettu niiden edustalle alkaa levitä nurmikolle. Joten ennenkuin oli liian myöhäistä ryhdyimme tuumasta toimeen. Onneksi siis teimme tämän edullisen löydön samassa tilassa, kun meillä oli inspiraatio siihen... mutten se voisi olla vieläkin tekemättä :)

Ensiksi mies kaivoi silmämääräisesti suoraa kiven mentävää kuoppaa nurmikon ja murskeen rajaan. Sitten vuorasimme sen pohjan mustilla jätesäkeillä. Leikkasin yhden pussin aina keskeltä kahtia niin siitä sai vähän vahvemman ns. "katekankaan" siihen alle.  Sitten soraa muovin päälle ja kivi naputellaan tasaisesti paikoilleen. Napsuttelu tapahtuu niin, että laudanpala laitetaan kiven päälle ja vasaralla kopistellaan sitä. Sitten sovitellaan seuraava kivi toisen perään ja välillä varmistetaan kiveyksen suoruutta. Meillä ainakin tuli pientä heittoa, mutta jos joku siitä uskaltaa mainita niin...huh huh :) 

Pienenä vinkkinä voin myös sanoa, että kannattaa aloittaa kulmakohdasta. Helpompi on lopettaa johonkin muuhun kohtaan kuin näkyvään kulmaan.

Kommentit

Suositut tekstit