Rantaloma talveksi, kiitos!

Tämä syksy on tuonut minulle ensimmäistä kertaa tunteen, että
minun on päästävä lomalle lämpimään. Olen aina ajatellut, että
kyllä tämä Suomi riittää minun lomailulleni vallan mainiosti.
Nyt kuitenkin olen selannut matkakatalogeja jo kyllästymiseen
saakka löytämättä kuitenkaan sitä oikeaa kohdetta.

Viime vuonna muistan aloittaneeni joulun suunnittelun jo ajoissa,
mutta nyt minusta tuntuu, että tämä vuosi on hurahtanut niin nopasti. 
Tuntuu, että joulu oli juuri ja senkään  suunnittelu ei innosta minua nyt juuri 
niin paljon, että olisi saanut minut suistumaan matkasuunnitelmista
toisille raiteille vaan ensi talveksi on tilattava etelänmatka.

Ainoa pitempi reissu ulkomaille (jos ei lasketa Ruotsia ja Viroa mukaan)
on tapahtunut Prahaan (senkin sain, kun eräs perheenjäsen voitti sinne matkan). 
Se oli kyllä ihastuttava paikka, mutta tuntuu 
että seuraava loma olisi lämmin rantaloma.
Tämä kyllä ihmetyttää minua vaikkakaan ei varmaan monia muita lomiaan
tilaavia ensinnäkin tämän kylmän ja kolean kesän jälkeen.
Minusta tässä kesässä ei ollut juurikaan mitään huonoa, koska itse
en pidä kovinkaan helteisistä kesistä saati sitten ukkosista jotka
vältin tänä kesänä täydellisesti.

Nyt pähkäilen, kuinka olen päätynyt tähän pisteeseen lentopelkoni ja 
stressinsiotokykyni kanssa, että ihan oikeasti olisin lähdössä lentäen johonki
ja vielä suunnittelisin ja stressaisin koko matkan ja sen onnistumisen itse.
Huh huh kai tässä on jotku sisäiset muutoksen tuulet käymässä.

Ehkä on siis aika alkaa elää ilman sen suurempia stressaamisia
ja antaa elämän viedä ja kuljettaa. Onhan se niin monasti
kantanut ennenkin sekä hyvissä että huonoissa hetkissä. 

Hyvää viikonlopun viettoa kaikille!

Kommentit

Suositut tekstit