Peruna-tsatsiki
Mies löysi K Ruoan reseptihausta todella maittavan peruna-tsatsikisalaatin ohjeen. Muunneltiin sitä hieman, oman maun mukaan.
Tästä pääset alkuperäiseen ohjeeseen.
Ainekset, joita me käytimme:
1 kg perunoita
2 omenaa
1 punasipuli
1 tlk salaattijuustokuutioita
Tsatsiki:
1 kurkku
1 prk (300 g) Turkkilaista jogurttia
2 valkosipulin kynttä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
Lisäksi:
kalapuikkoja
Valmistus
Keitin perunat suolalla maustetussa vedessä. Koska emme heti tehneet ruokaa niin jäähdytin perunat ja laitoinen ne jääkaappiin.
Tsatsikin valmistus: Kurkku raastettiin karkeaksi raasteeksi. Ylimääräinen neste saadaan pois kurkkuraasteesta painelemalla sitä siivilässä.
Turkkilainen jogurtti maustettiin hienonnetuilla valkusipulinkynsillä, hunajalla sekä suolalla. Joukkoon lisätään kurkkuraaste.
Omenat ja perunat kuoritaan (uusia pottuja en kuorisi). Sen jälkeen ne kuutioidaan.
Sekoita kasvikset ja tsatsiki keskenään. Pinnalle ripotellaan valutetut salaattikuutiot. Ennen tarjoilua kannattaa antaa maustua n ½ h jääkaapissa.
---
Meillä tämän peruna-tsatsikin kylkeen tuli kalapuikkoja, mutta jokainen voi siihen laittaa oman mieltymysten mukaan mitä tahtoo.
Itse ajattelisin, että voisin ehdottomasti kesällä kokeilla tehdä tämän uusista potuista sekä kylkeen haluaisin grillata esim. täytettyjä sieniä, paprikoita ja / tai munakoisoa.
Tämä oli mielestäni myös sellainen ohje mitä on mukava tehdä puolison kanssa yhdessä. Puuhaa riitti molemmille, kun toinen raastoi ja toinen kuori jne.. Sellainen viikonloppuruokahan tämä on, kun ottaa perunoiden keiton ja jääkaapissa maustimisenkin huomioon niin ihan käden käänteessä tämä ei valmistu. Mutta lopussa kiitos seisoo.
Tämä on niin hyvää! Ehdottomasti kannattaa kokeilla, jos ei ole vielä tätä syönyt.
Terveisin Marjut
Kommentit