Perunan istutus
Viikonloppuna päätimme alkaa perunanistutus puuhiin, kun luvassa oli pitkä aurinkoinen jakso. Ajateltiin, että kyllähän tuo meidän kohopenkki on jo niin lämmin perunalle, että sen voi sinne istuttaa. Vanha kansahan tiesi sanoa, että maan pitää olla niin lämmin, että siinä sietää istua paljaalla takapuolella. No sitä mittaustapaa me ei lähdetty kokeilemaan ja luotettiin kohopenkin lämpöön.
Siemenperunaksi valittiin varhainen Timo.
Hieman tässä palaan ajassa taaksepäin ja kerron tämän meidän kohopenkkimme tarinaa. Inspiraatiota sain tv-ohjelmasta Back to Eden eli suomeksi Paluu Eedeniin. Siinä Paul Gautschin kertoo viljelymenetelmästä, joka on yksinkertainen sekä luonnonmukainen mutta myös tuottava. Ihan samoin metodein en tätä omaa kasvualustaa toteuttanut, mutta hieman tällaista permakulttuurista ideaa tähän hain.
Aluskatteeksi laitoin kohopenkkiin vähän isompaakin "katetta" hiljalleen maatumaan. Päätin hyödyntää kaiken markilta löytyneen materiaalin aina kuusen rungoista, oksiin ja taisi sinne yksi pahvilaatikkokin sujahtaa.
Kun hiljalleen maatuvaa katetta oli mielestäni soppeli määrä niin aloitettiin päälle laittamaan multaa. Multa ei ollut mitä tahansa multaa vaan metsämaata, jossa oli hiekkaa seassa.
Laidoille jätettiin vielä tilaa kohopenkin kasvaa, koska aikomus on lisätä katetta sekä kompostia päälle jatkossakin. Eli tämän maan pitäisi vain parantua vuosi vuodelta.
Kun koko kohopenkki oli täytetty niin lisäsin siihen kalkkia sekä tätä Kekkilän kasvimaalannoitetta.
Perunat pääsivät penkkiin siis jo viikonloppuna ja näillä näkymin saa kumppanikseen toiseen päähän porkkanaa, koska tilaa penkkiin vielä jäi.
Onkos teillä jo perunat maassa?
Terveisin Marjut
Kommentit