Jouluinen seinävaate

Olen tässä pitkin loppusyksyä ja hieman tätä kuluvaa joulukuutakin suunnitellut sekä työstänyt tälläistä jouluista seinävaatetta. Aluksi ajattelin tehdä juuttikankaalle joulukalenterin mutta sitten ajatuksiini tuli tälläinen seinävaate.
Siitä tuli hieman "tyhjä" mielestäni vielä koska ajanpuutteen vuoksi en ehtinyt siihen kaikkea suunnittelemaani tehdä. Kuitenkin mietin että voihan tämä olla sellainen seinävaate johon vuosi vuodelta lisään aina jonkin hahmon tai kuvion. Tästä voisi siis alkaa sellainen pieni jouluperinne :)


Piparkakkumuotista jäljensin enkelin, isännän ja emännän hahmot huovalle.
Lumilyhdyn taioin kiiltäväpintaisista napeista. Iso tähti taivaalla on pitsiliina
ja pitsinauhaa on käytetty talon edustalla. Huovasta on myös talo, lyhde sekä seipäät.

Tässäkin kuvassa kaikki on tehty huovasta. Lumiukolle hiilisuun ja -napit liimasin
mustista pikkuruisista helmistä. 

Kuu taivaalla on tehty jälleen pitsiliinasta.

Hyvää viikonloppua kaikille 
toivoo Marjut

Kommentit

Saassa sanoi…
Se onkin oikein kiva idea, laittaa siihen jouluisin jotain uutta. Ei se nytkään tyhjän näköinen ole. Kiva idea käyttää virkkaustöitä osana.
Kaunis ja jouluun sopiva pohjakangas.
Kokonaisuutena hyvin selkeä ja okein sievä seinävaate.

p.s. Pikku-Sulolle silitys :-)
Marjut M sanoi…
Kiitos Jaana. Sulolle silitys :) juuri tässä sylissäni kerrankin rauhassa lepäilee :)

Suositut tekstit