Joulunavausmessut

Joulunavausmessut


Viikonloppu ja joulunavausmessut ovat takana. Ne sujuivat hyvin tunnelmallisesti pakkassäässä. Ihmisiä oli liikkeellä, mutta ei kuulemma entiseen malliin. Edellisvuosina oli ollut enemmän ihmisiä ja kauppa varmasti käynyt vilkkaammin. Nyt kauppa luisti harvakseltaan. Huomasi, että osa oli ihastelemassa ja hakemassa joulufiilistä. Asiakkaitakin oli jonkin verran ja yleensä he aika nopeasti tiesivät mitä halusivat. 

Mikä teki kaupan?

Tälläkertaa minulla oli mukana joulunavausmessuilla tuotteina lautakuusiahavukransseja sekä asetelmalaatikoita. Pääasiassa tuotteista eniten myin havukransseja. Lautakuusia meni yksi iso ja asetelmalaatikoita kaksi. Nämä kaksi jälkimmäistä varmasti ovat sellaisia, joista ihmiset nappasivat idean omaan toteutukseen. Lautakuusia ainakin kuvattiin ja kehuttiin, mutta mitään ostomagneetteja ne eivät olleet. Aina ei siis mene niinkuin itse on tuumannut. No mutta näitä on kiva tuunailla sitten itselle sekä lahjaksi.
Vaikka joulunavausmessut eivät ollut menestys myynnillisesti, niin oli aivan ihanaa tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä vanhoja tuttuja. Messutunnelma on ihanaa ☺


Tässä kuvia joulunavausmessuilta omasta pöydästäni ja hieman yleisilmettä. Sulokin tuli minua katsomaan isännän kanssa, että pääsin käymään tauolla. 

Tässä pöytäni tuotteineen.

Kranssit sai kivasti esille vaaterekille.
Vinkki! Kiinnitin ne suihkuverhojen pidikkeisiin, niin ne oli helppo ottaa tangolta.

Tässä kuva oman pöytäni luota. Myyjiä oli yli 100 yhteensä,
 sekä sisä- että ulkotiloissa.


Sulo tervehtimässä emäntää sekä muita koiria. Vähän piti murista ja
haukkua oudoille koirille, kun niin jännitti.

Terveisin
Marjut

P.S: Blogini hiljenee toviksi, kun lähdemme täältä kylmästä vähän lämmittelemään☺ Toivottavasti palaan ihanien ja tunnelmallisten kuvien kera matkaltani. Toivon ainakin pääseväni joulutoreille fiilistelemään ja tekemään jouluostoksia ☺

Kommentit

Suositut tekstit